Avainsanaan ‘Will Ferrell’ liitetyt artikkelit

Will Ferrell on monipuolinen koomikko. Hän nousi pinnalle 90-luvun lopulla NBC:n Saturday Night Live-ohjelman myötä. Legendaarinen sketsiohjelma on poikinut vuosien varrella monta lahjakasta ja vielä useamman vähemmän lahjakkaan koomikon kutkuttamaan koko maailman nauruhermoja. Sarjaa tulin seuranneeksi SubTV:ltä aikanaan, ja klassikkojaksoihin olen sittemmin tutustunut YouTuben kautta. Itse ohjelma on yleisesti ottaen totaalista riman alittamista, eikä mieleeni muistu kovinkaan montaa järin hauskaa sketsiä.  Sketseissä on aivan liikaa toistoa, PulttiBois-tason hahmot kuluvat loppuun hyvin nopeasti ja käsikirjoitus ontuu. Viikoittaisen live-sketsiohjelman tasoa on toki vaikea pitää yllä, joten siinä mielessä osa möhläyksistä voidaan antaa anteeksi. Siispä ihmettelenkin, miten varta vasten kiertuetta varten käsikirjoitettu Will Ferrellin stand up-show vastaa tasoltaan SNL:n keskinkertaisinta antia.

Kyse on todellakin showsta. Ferrell ei siis esiinny itsenään vaan vetää jo SNL-ajoilta tuttua George W. Bush-rooliaan. Imitaatio ei ole niitä parhaimpia, mutta viesti tulee perille. Koko shown idea on nimensä mukaisesti pyöriä George W. Bushin ympärillä. Ferrellin Bush perustelee presidentillisiä valintojaan, kertoo hupsuja anekdootteja, juttelee mukavia ja on tyhmä kuin maihinnoususaapas, kuinkas muuten.

Yksi stand up-komiikan kulmakivistä on se, että esiintyjän jutut ovat uskottavia. Lähtökohtaisesti yleisön on voitava uskoa esiintyjän tehneen sen, mistä hän kertoo. Hahmo, jonka esiintyjä rakentaa on aina omanlaisensa, ja yleisö huomaa helposti roolista poikkeavat jutut. Bush on niin tunnettu hahmo, että yleisö on hyvin kriittinen siinä, mitä se uskoo Bushin tehneen. Tähän Ferrellin yliampuva ja elerikas show kaatuu. Missään vaiheessa ei tunnu, että lavalla on Bush vaan Ferrell, joka imitoi Bushia – huonosti.

Materiaali on suurimmilta osin Bushin elämästä kertovia anekdootteja, niin kuvitteellisia kuin puisevalla huumorilla terästettyjä tosielämän tilanteita. Ferrell latelee nolostuttavia tilastoja ja faktoja Bushin presidenttikaudelta, ja esittää Bushin olevan ylpeä ennätyksellisistä törttöilyistään. Näin saadaan muutamat naurut, mutta jo vartin jälkeen alkaa tämäkin ottaa päähän.

90 minuuttia kestävä HBO:n erikoinen on kuin rusinapitko: Hirvittävästi pullamössöä ja vain muutama hyvä sattuma joukossa. Kuten edellisessä kirjoituksessani mainitsin, on olemassa huonouden eri tasoja. Yleensä Will Ferrell tarjoaa positiivisia kokemuksia, mutta tällä kertaa kokemus on yksinselitteisesti huono. W. on vanha aihe, josta on veistelty jo yli kymmenen vuotta. Ei siitä nyt enää tarvitsisi kokonaista showta tehdä.

Mainokset

Kakasta asiaa…

Posted: 1.7.2011 in Elokuvat
Avainsanat:,

Yleisesti ottaen Will Ferrell on hillittömän ärsyttävä. Silti pidän suuresta osasta hänen tähdittämistään elokuvista – joko siksi, että ne ovat hyviä tai siksi, että ne ovat huonoja. Ferrellistä puhuessa minun on mahdotonta olla käyttämättä hävytöntä sanaa ”paska”. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä samannimisen ruumiineritteen kanssa, vaan se on jo vuosia käytössä olleen laatuasteikkoni termi. Elokuvien paska-asteikosta olen puhunut joskus aiemminkin, mutta tässä pieni kertaus.

Tein joskus kauan aikaa sitten tekstinkäsittelyohjelman ja kuvankaappauksen avulla seuraavanlaisen paska-barometrin pelkistetyn visualisoinnin. Kuten huomaatte, en jaksanut pikaista luonnostani varten kiinnittää huomiota ohjelman oikeinkirjoitusasetuksiin.

Pelkistetysti on olemassa hyvää paskaa ja huonoa paskaa. Mikäli elokuva on huono, se on huono. Mikäli elokuva on tarpeeksi huono, se muuttuu paskaksi, ja edelleen vielä huonompi huonoksi paskaksi. Paskuuden tasoissa on kuitenkin eroja. Edelliset asteikon osat ovat enenevissä määrin negatiivisia tunteita herättäviä, mutta seuraavaa rajamerkkiä ylittäessä käännytäänkin positiivisen puolelle. Kyseessä on hyvä paska. Tästä eteenpäin elokuvat huonotessaan vuorottelevat positiivisen ja negatiivisen välillä, kunnes saavutaan sellaisen äärimmäisen kurafestin äärelle, ettei kyseistä elokuvaa enää ole mahdollista katsoa kokonaan. Olen leikkimielisesti nimennyt sen pisteen ”Postaliksi”, mutta yhtä hyvin se voisi kohdallani olla ”Another Gay Movie”.  Niitä en vain kestänyt katsoa loppuun.

Tämä toimikoon introna seuraavalle Ylösseisontaa-sarjan jutulle.

Nyt pesen suuni saippualla.