Avainsanaan ‘Twin Peaks’ liitetyt artikkelit

Tiedän varsin hyvin, että sarjaa tehtiin vain kahdeksan jaksoa, mutta…

Hellanlettas, että se on hieno!

Foxin vuoden 1996 TV-sarja Profit on 90-luvun parhaita sarjoja, vaikka onkin valitettavan lyhytikäiseksi jäänyt. Sarja oli synkempi, mielenkiintoisempi ja paremmin kirjoitettu kuin moni aikalaisensa. Miksi ihmeessä sitä tehtiin vain 8 jaksoa?

Pohdin aihetta aluksi yleisön kannalta. Luettuani aiheesta erinäisistä artikkeleista* yhdeksi epäsuosion syyksi mainittiin sarjan päähenkilö Jim Profit. Yhdysvaltalaisessa viihdeteollisuudessa ei katsottu hyvällä, jos sarjassa ei seurattukaan hyviksen edesottamuksia. Antisankari-vetoinen sarja ei maistunut myöskään yleisölle, vaikka kriitikot ylistivät kilvan sarjaa. Pahiksiin pääosassa alettiin tottua vasta The Sopranosin (1999-2007) myötä, ja sittemmin moni sarja on seurannut perässä särmikkäämmän ja synkemmän sävyn omaksuneena. Lähimpänä Profitin kaltaista hahmoa lienee Dexter (2006-), joskin hän on huomattavasti enemmän hyvis kuin Jim Profit.

Oheisen demotivoivan julisteen mukaan ”sosiopaatit ovat sexyjä”, ja ovathan ne. Adrian Pasdarin loistavasti esittämä Jim Profit on maailman 15. suurimman yrityksen Gracen & Gracenin hankintaosaston varajohtaja. Hän on charmantti, älykäs, matalin kuiskauksin puhuva kansikuvapoika, jonka pään sisällä toimii äärimmäisen kylmäverinen, kyseenalaisia keinoja kaihtamaton psykopaatti. Ylivoimaisella älyllään hän suunnittelee mitä monimutkaisimpia rakennelmia ja tapahtumaketjuja saavuttaakseen tavoitteensa. Sosiopaatiksi kuvailtu Profit näyttää aina saavan tahtonsa läpi, ja pahan saavuttamiseen hän tekee usein pahoja asioita. Tämä suututti erityisesti kristillisen kotikatsomon, ja pahimmillaan Foxia uhkailtiin Profitin säädyllisempään ohjelmistoon vaihtamisella paikallisilla kanavilla. Vihaisessa asiakaspalautteessa Profitia haukuttiin Saatanaksi puvussa. Selvästikään yleisö ei ollut vielä kypsä Profitin kaltaiseen hahmoon, ja tämä koitui Profitin kohtaloksi. Foxia on sittemmin kritisoitu ohjelman nopeasta hylkäämisestä, ja ettei sen annettu kasvaa ja kerätä kannattajakuntaa. Neljän jakson jälkeen hyllytetty sarja on nykyisin IMDB:ssä arvosteltu 8.7/10 yli tuhannen käyttäjän toimesta, ja DVD-boksi kaikilla kahdeksalla jaksolla on julkaistu, joskin vain Yhdysvalloissa.

Sarjan muita olennaisia henkilöitä ovat Profitin äitipuoli Bobbi, pomot Chaz ja Pete Gracen, turvallisuuspäällikkö Joanna Meltzer sekä kollega Jeffrey Sykes. Jimin tultua yritykseen hänen tavoitteensa on jo selvillä: Hän haluaa hankintaosaston johtajaksi. Ensimmäisestä jaksosta lähtien hän alkaa eliminoimaan kilpailijoitaan, ja ensimmäisenä tulilinjalle joutuu juuri virkaan nimitettävä Jack Walters.

Jaksoissa pääjuoni etenee jatkuvasti, vaikka osassa jaksoista onkin oma, jaksokohtainen juoni omine hahmoineen. Pääjuoneen kuuluu niin työpaikalla käytävä valtataistelu kuin Profitin omat, tavanomaista monimutkaisemmat perhekuviot, jotka ovat puolestaan vaikuttaneet Jimiin. Hän on viettänyt lapsuutensa merkitykselliseksi muodostuvassa pahvilaatikossa, ja nukkuu yönsä siinä vielä nykyisinkin asuntonsa salatussa takahuoneessa. Jim on isänsä pahoinpitelemä, ja kostaa ensimmäisessä jaksossa tämän tappamalla hänet. Hän on nuorehkon äitipuolensa rakastaja. Bobbista tulee myös hänen epätoivottu apulaisensa Gracen & Gracenin valloittamisessa.

Työpaikan juoni paljastaa Jimin pirullisten suunnitelmien nerokkuuden. Ensimmäisen kahden jakson jälkeen hän on jo lavastanut hänen mystisen menneisyyden jäljillä olleen Jack Waltersin vankilaan. Turvallisuuspäällikkö Joannan pariksi Profitin piinaamisessa muodostuu kolmannessa jaksossa esiteltävä, ristiriitaisia motiiveja kantava lakimies Jeffrey Sykes. Enempää en tahdo juonta lähteä paljastamaan, mutta voin kertoa, että kaikki kahdeksan jaksoa olivat käsikirjoitukseltaan 90-luvun parhaimmistoa (Twin Peaks mukaan lukien).

Ei niin paljon positiivista ettei jotain negatiivistakin. Ensimmäinen moite tulee sarjan tunnusmusiikista. Sen on tehnyt legendaarinen Mike Post. Muun muassa MacGyverin tunnarin takana ollut mies ampuu huti tehden The Who-pastissin huudahduksineen päivineen. Se ei vain toimi. CSI-sarjat ovat osoittaneet, että The Who toimii tunnarimusiikkina, mutta Profitin teeman kaltainen mukaelma ei. Se kuulostaa liian geneeriseltä ollakseen The Whon tuotos, liian The Wholta ollakseen omaperäinen ja ärsyttävä huuto, jota käytetään liikaa alkutekstien ulkopuolella pilaa tunnelman aika ajoin. Rauhallisempi, kitaraton versio teemasta toimii paljon paremmin. Tämä on tietysti aikaa ennen The Sopranos/CSI/Dexter-tason tunnareita. Toinen moite on kököt vuoden 1996 3D-tietokone-efektit, jotka nyttemmin katsottuna tuntuvat väkinäisiltä ja ennen kaikkea turhilta. Kenties sarjan loistavuudesta kertoo se, että tätä enempää en löydä siitä vikoja.

Luonnollisesti sarja jäi kesken, ja vielä todella harmilliseen cliffhangeriin. Juuri, kun on päässyt sarjaan sisälle, se loppuu. En allekirjoita DVD:n kantta koristavaa tekstiä ”The Complete Series”. Suosittelen Profitia siitä huolimatta. Se on mannaa TV-taivaasta.

Linkkejä:

Sivumainintana sarjan luojat Stephen J. Cannell, David Greenwalt ja John McNamara ovat myös herrat mainion Bruce Campbellin tähdittämän länkkärisarjan The Adventures of Brisco County Jr. takana.

Mainokset

Minun Top 10 Televisiosarjat (päivitys):

Posted: 5.8.2009 in Yleinen
Avainsanat:

Frendit tippui listalta, koska vastaan tuli:



Twin Peaks (1990 – 1991)

Paras uusi tuttavuus minulle pitkään aikaan. Loistavien hahmojen kavalkadi (Agentti Cooper, Pete Martell), mahtava käsikirjoitus (David Lynch & Mark Frost), hieno ohjaus (David Lynch & Mark Frost), hyvät näyttelijät (Kyle MacLachlan, Lara Flynn Boyle) ja karsea musiikki, johon tottuu pilotissa sen tasapainotellessa sarjan oudon synkkyyden kanssa täydellisesti. Sääli, että sarjaa tehtiin vain kaksi kautta (ja prologin virkaa toimittava pari vuotta myöhemmin julkaistu elokuva), mutta ne ovatkin mielestäni hienointa TV-viihdettä, mitä 90-luvun Yhdysvallat tarjosi.