Avainsanaan ‘Spaced’ liitetyt artikkelit

Tiedän varsin hyvin, että kovinkaan moni ei tunne kyseistä sarjaa, mutta…

Hellanlettas, että se on hieno.

Shaun Of The Deadin ja Hot Fuzzin maailmalle loihtinut kolmikko Edgar Wright, Simon Pegg ja Nick Frost tekivät ennen näitä loistokkaita leffoja Jessica Stevensonin kanssa hyvin samanhenkisen TV-sarjan Spaced. Elokuviin verrattuna ensimmäistä TV-rooliaan tekevä Frost on paljon pienemmässä osassa. Pääosassa nähdään sarjan kirjoittajat Simon Pegg ja Jessica Stevenson (nykyinen Hynes) kämppiksinä mielenkiintoisen kaveripiirin ympäröimänä. Sarja muistuttaa asetelmaltaan perinteistä sitcomia, mutta tyyli on aivan omanlaistaan. Vahvasti kärjistäen voisi sanoa sen olevan sekoitus Frendejä ja Shaun Of The Deadia.

Suomessa sarjaa näytti YLE nimellä Avaruuden tuntua. En ollut koskaan kuullutkaan siitä, ja törmäsin siihen aivan sattumalta. Muistaakseni olin nähnyt yhden sattumanvaraisen jakson tietämättä mistään mitään. Sen jälkeen kesti x määrä aikaa, kunnes näin vuonna 2005 elokuvan Shaun of the Dead. Tunnistin tutut naamat, ja aloitin suuren selvitykseni siitä, mitä muuta elokuvasta vastuussa olevat henkilöt ovatkaan puuhailleet. Sarja Spaced näytti olevan yhteinen linkki asianomaisten välillä. Katsoin sarjan vuonna 2006 startanneen Veoh-palvelun kautta, minkä jälkeen löysin sarjan DVD-muodossa eräältä brittiläiseltä jälleenmyyjältä.

Sarjaa tehtiin kaksi kautta vuosina 1999 ja 2001, yhteensä 17 jaksoa. Sarja alkaa, kun päähenkilöistä toinen Tim (Pegg) tulee dumpatuksi. Hän tapaa juuri hippikommuunista pois muuttaneen Daisyn (Hynes). Molemmat ovat asuntoa vailla. Epätoivoissaan he päättävät näytellä pariskuntaa päästäkseen asumaan vuokra-asuntoon. Pian he tutustuvat talon asukkaisiin vuokraemäntä Marshaan (Julia Deakin) sekä alakerran eksentrikkotaiteilijaan Brianiin (Mark Heap). Muita sarjan henkilöitä ovat Timin paras ystävä Mike (Frost) sekä Daisyn paras ystävä (Katy Carmichael).

Sarjan tempo ja visuaalinen ilme ovat ohjaaja Edgar Wrightin tyylille ominaisen omaperäisiä. Kerronta on valtavirrasta poikkeavaa, ja tukee loistavaa käsikirjoitusta, joka pursuaa viittauksia populaarikulttuuriin. Erityisesti peleihin ja kauhuelokuviin tehdyt viittaukset iskevät minuun. Jälkikäteen oli hauska huomata, miten kolmannen jakson Resident Evil -kohtaukset enteilevät jo Shaun of the Deadia. Hynesin ja Peggin käsikirjoitus on viittauksien runsaudessaan aivan omaa luokkaansa, mutta se ei ole missään vaiheessa pois käsikirjoituksen muista puolista. Ihmissuhteiden käänteet ja ongelmat ovat sitcom-perinteestä poiketen varsin osuvasti kuvattuja. Ennen kaikkea sarja on kuitenkin komedia, ja vieläpä hauska sellainen.

Jokainen näyttelijä omaksuu roolinsa loistavasti. Nick Frost esiintyy ensimmäisessä roolissaan kameran edessä, ja vetää tosielämän ystävänsä hänelle kirjoittaman roolinsa varsin kiitettävästi. Erityismaininta täytyy antaa myös Mark Heapille mainiosta roolisuorituksestaan Brianina. Sarjassa vierailee myös monta tuttua naamaa. Esimerkiksi Timin työpaikan pomoa esittää Bill Bailey ja hänen arkkivihollistaan, hänen exänsä uutta miestä Duane Benzietä esittää Peter Serafinowicz. Pienissä rooleissa nähdään myös Pikku-Britannian David Walliams sekä juuri ennen läpimurtoaan sarjan viimeisessä jaksossa esiintynyt Ricky Gervais.
Sarja on toistaiseksi paras näkemäni sitcom. Suosittelen.

Post scriptum:
Uunituoreella Hollywood-kohelluksella Paul ei ole näennäisesti mitään tekemistä Shaun Of The Deadin ja Hot Fuzzin kanssa lukuun ottamatta Simon Peggin ja Nick Frostin mukana olemista. He kirjoittivat ja näyttelivät siinä, mutta Edgar Wrightin vaikutus loistaa poissaolollaan. Kirjoitan elokuvasta lähipäivinä.

Teinpä sitten KinoSilmä-podcastin innoittamana tällaisen listan.



Alas Smith & Jones (1984 – 1998)
suom. Lunta tupaan

Ensikosketukseni brittikomediaan, ja samalla niitä harvoja sketsisarjoja, joista pidän oikeasti (muita The Sketch Show, ManStrokeWoman, Smack The Pony…). Mel Smith ja Griff Rhys Jones ovat hauskuttaneet minua siitä lähtien, kun niitä ensimmäisen kerran näin noin kymmenen vuotta sitten kakkosen myöhäisillassa. Parasta antia ohjelmassa ovat ehdottomasti ”puhuvat päät” eli siis keskustelut kahden henkilön välillä, joista toinen on idiootti, joka tietää, ettei tiedä mitään ja toinen idiootti, joka tietää tietävänsä kaiken. Taso laski etenkin viimeisellä kaudella, mutta lämpimät muistot ja YouTube pitävät tämän mielessä vielä pitkään.


Cracker (1993 – 1996, 2006)
suom. Fitz ratkaisee

Mitä luotaantyöntävämpi hahmo, sitä enemmän minä siitä pidän. Eddie ”Fitz” Fitzgerald on hävyttömän älykäs alkoholisti/pelinarkomaani, joka ratkaisee rikoksen kuin rikoksen, joskin välillä kyseenalaisin keinoin. Jimmy McGovernin luoma ja maanmainion Robert Coltranen tähdittämä Fitz ratkaisee on paras rikossarja, minkä tiedän.


Dexter (2006 – )

Jeff Lindsayn kirjoista televisiosarjamuotoon käännetty Dexter on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suosikkisarjojani. Jo lähtökohta on vain niin hieno: päähenkilö Dexter Morgan on sekä sankaripoliisin poika, joka työskentelee poliisiasemalla roiske-eksperttinä sekä sydämetön sarjamurhaaja. Hyvin kirjoitettu, hyvät hahmot, loistava dialogi ja käsikirjoitus sekä rento Miamin tunnelma.


Extras (2005 – 2007)
suom. Tahtoo tähdeksi kanssa

Alkuperäisen The Officen käsikirjoittaja/ohjaajapari Ricky Gervais ja Stephen Merchant tarjoilevat yhden parhaimmista brittisarjoista, mitä olen koskaan nähnyt. Sarjan molemmat kaksi kautta ovat liki täydellistä draamavivahteista tilannekomiikkaa, mutta sarjan kohokohta on ehdottomasti elokuvan mittainen erikoisjakso, joka vie tarinan hienoon päätökseen tarjoillen vähemmän nauruja ja enemmän draamaa. Ja ei taustanauruja, mistä aina plussaa.



Friends (1994 – 2003)
suom. Frendit

Tämän sarjan kaikki tietää, joten mitään ihmeempää tästä en mainitse. Omistan kaikki kaudet DVD:llä, mutta nyttemmin olen jo niihin aika kyllästynyt. Aikanaan oli tämäkin hauskinta mahdollista, mutta taustanaurut ärsyttävät pahemman kerran. Ehkä väähän liian ”jenkkikin”, en tiedä…


House M.D. (2004- )
suom. House

David Shoren luoma House M.D. yhdistää sarjan päähahmoon kaikki suosikkihahmonpiirteeni. Gregory House on älykäs, kärttyisä, lääkeriippuvainen, sarkastinen, hauska ja sirpaleinen. Ja kun vielä kaiken lisäksi sarja on hyvin kirjoitettu, ja Housea esittää eräs suosikkikoomikoistani Hugh Laurie, joka on omaksunut oxbridgeläisen englannin sijaan täydellisen jenkkiaksentin, saadaan sarja, joka koukuttaa pahemmin kuin Vicodin (inside joke?). Välillä sarja on hieman lipsunut, eikä ne potilastapaukset niin paljoa eroa toisistaan, mutta eihän se missään vaiheessa ole ollut se tarinan pääjuttu. Etenkin juuri jenkkilässä loppunut kuudes kausi päättyi niin upeaan cliffhangeriin, että huh huh.. En spoilaa, mutta oli se vaan yllätys.


Life On Mars (2006 – 2007) & Ashes To Ashes (2008 – )

Lasken nämä kaksi samaksi sarjaksi, koska jälkimmäisessä palataan ikään kuin samaan tilanteeseen kuin aiemmassa (en spoilaa). Life On Mars alkaa, kun etsivä Sam Tyler jää auton alle, ja hän palaa ajassa vuodesta 2006 vuoteen 1973. Tylerin tapaukseen perehtynyt Ashes To Ashesin etsivä Alex Drake taas saa luodin päähänsä, ja hän herää vuodesta 1981. Jännitystä pidetään koko ajan yllä menneisyydessä tehtävien asioiden vaikuttaessa tulevaisuuteen, ja menneisyyden haamut saattavat kostaa tulevaisuuden koomapotilaalle, jonka pitää menneisyydessä pysäyttää rikoksia jne… Sarjojen juonia on hieman vaikea selittää auki näin lyhyesti, mutta jonkinlaisen kuvan tuostakin saa. Sarjoja yhdistää tekijätiimin lisäksi sama poliisitiimi, jonka joukkoon ”tulevaisuuden etsivä” otetaan mukaan. Ja luonnollisesti Bowie-diggarina sarjojen nimet ja musiikit ovat mitä hienoimpia.


The Sopranos (1999 – 2007)

David Chasen Sopranos oli juuri Kummisedät ja Mafiaveljet katsoneelle teinille kovin juttu sitten kiven, joten luonnollisesti olin sarjassa mukana kuin se kuuluisa peräpukama. Outoa kyllä, sarjan vihoviimeinen jakso oli minulta katsomatta noin vajaat kaksi vuotta ennen kuin etsin sen käsiini. Ja se oli hieno viimeinen jakso. Tony Sopranon hahmo oli koko sarjan ajan jälleen kerran niitä luotaantyöntäviä, mutta rakastettavia hahmoja, joita kannusti pahiksen luonteesta riippumatta.


Spaced (1999, 2001)
suom. Avaruuden tuntua

Muun muassa Shaun Of The Deadin ja Hot Fuzzin maailmalle loihtinut porukka Edgar Wright ja Simon Pegg (ja Nick Frost) tekivät ennen edellä mainuttuja leffoja hyvin samanhenkisen sarjan Spaced (jälleen kahden kauden verran loistokkuutta). Pääosassa nähdään sarjan kirjoittajat Simon Pegg ja Jessica Hynes kämppiksinä mielenkiintoisen kaveripiirin ympäröimänä. Sarja on vähän niinkuin Frendit ja Shaun Of The Dead sekaisin, mutta huomattavasti enemmän jälkimmäisen tapainen. Jälleen erityismaininta komediasarjalle, jossa ei ole taustanauruja.


Yes, Minister (1980 – 1982, 1984) & Yes, Prime Minister (1986 – 1988)
suom. Kyllä, herra ministeri & Kyllä, herra pääministeri

Tämä on sitä parasta poliittista satiiria. James Hacker (Paul Eddington) aloittaa sarjassa riviministerin kengissä ja päätyy lopulta johtamaan Britanniaa pääministerinä. Nigel Hawthornen esittämän Sir Humphrey Applebyn kuuluisat poliittisen jargonin monologit sekä Hackerin ja Humphreyn väliset kissa-hiiri-leikit ovat ohjelman parasta antia, ja vaikka aika on syönyt sarjan ajankohtaisuutta aihepiireiltään, saadaan pienellä ajatusleikillä yhdisteltyä ajan ongelmia nykypäivän vastaaviin, mistä hyvänä esimerkkinä brittimakkaran eurostandardisointi. Suomessa sarjaa on näytetty Ylellä suhteellisen usein, mutta DVD:nä on julkaistu vasta Kyllä, herra ministeri. Taustanaurut ainoa miinus.