Avainsanaan ‘[REC]’ liitetyt artikkelit

Kauhun lokakuu on jälleen täällä!

Tänä vuonna kauhuelokuvakatsantani on jäänyt harmillisen vähälle, mutta muutama uusi elämys on silti tullut koettua. Tällä kertaa luvassa zombeja, klassikon uusintaa ja zombeja!

Juan of the Dead

(Juan de los Muertos, 2011, ohj. Alejandro Brugués, näytt. Alexis Díaz de VillegasJorge Molina & Andrea Duro)

Zombeja Kuubassa! Juan of the Dead on romanttinen komedia/kasvutarina luuserista, joka saa elämänsä kuntoon yllättävän zombi-invaasion saadessa Kuuban kaaokseen. On herttaista katsoa, miten tarkkaan tarinan kaari muistuttaa Shaun of the Deadia. Mitään yllätyksiä tarinassa ei ole. Elokuva on kuitenkin parhaimmillaan hyvin hauska, ja erityisesti kommunistisen kuubalaisen median huvittavuus zombi-invaasiosta kertoessa on kekseliästä. Irtopisteitä saadaan joistakin nokkelista kommenteista, ja iso, paha yrmyniska, joka pyörtyy nähdessään verta oli sekin hauska.

Elokuvan nimi tulee Juanin zombi-invaasion jälkeisestä ammatista, eli tuholaistorjujan tavoin kotiin tilattavasta zombien hävittäjästä. Vitsi toimi parilla ensimmäisellä kerralla, mutta sitä lypsetään aivan liikaa. Tiivistämällä elokuva olisi saatu paljon paremmaksi, eikä suvantoja olisi ehtinyt tulla. Myös vain englantia puhuva, hetken ruudulla käyvä sivuhahmo oli mielestäni varsin turha. Paras osa tarinaa on kahden päähenkilön välinen suhde, joka kehittyy aivan kuten Shaun of the Deadin kahden päähahmojen. Bromance on huvittava.

Kuitenkin kokonaisuutena elokuva tökkii ja on monilta osin keskinkertainen. Yleisesti ottaen visuaalinen toteutus on tavanomaista, Walking Dead -tasoa, mutta taistelukohtaukset nostavat viihdearvoa huomattavasti. Innovatiivinen zombien lahtaaminen ja hieno koreografia erottaa elokuvan edukseen esimerkiksi Resident Evil -sarjan tylsästä lahtaamisesta. Juanin ja kumppaneiden tappeluita katsoessa ajattelin, että tämähän olisi mitä loistavinta zombimättöä PS3-peliin.

Suosittelen Juan of the Deadia niille, jotka ovat kyllästyneet tavanomaiseen zombigenreen, ja haluavat kauhultaan jotain muutakin. Shaun of the Deadin nähneille pettymys voi olla suuri. Onnittelut kuitenkin Kuuballe kaikkien aikojen ensimmäisestä kauhuelokuvastaan. Se oli ihan hyvä.

**

Invasion of the Body Snatchers

(1980, ohj. Philip Kaufman, näytt. Donald SutherlandBrooke Adams & Jeff Goldblum)

Ihmispaholaiset on varsin huono suomennos tälle elokuvalle. Se onkin ainoa huono asia, mitä tästä elokuvasta voi sanoa. Riipivä tunnelma, mainiot näyttelijät, loistokas ohjaus sekä karmiva musiikki tekevät tästä tämän vuoden suosikkikauhuelokuvakokemukseni. Elokuva on uusinnos vuoden 1956 samannimisestä, Don Siegelin ohjaamasta kauhuelokuvasta.

Tarina alkaa Elizabethin (Adams) huolestuttua miehensä oudosta käyttäytymisestä. Hän avautuu asiansa osaavalle terveystarkastajaystävälleen Matthewlle (Sutherland), joka alkaa lopulta uskomaan häntä. Pian paljastuu, että omituiset kasvit ulkoavaruudesta tekevät tunteettomia replikantteja ihmisistä heidän nukkuessaan, ja lopulta tuhoavat alkuperäisen kappaleen tarpeettomana. Kopiot toimivat kuin yhdessä ajatellen, ja invaasion edetessä verkko Matthewn ja Elisabethin ympärillä kiristyy. Väärin käveleminen kadulla kiinnittää huomiota, ja kasvi-ihmiset kirkuvat hyytävästi merkiksi joukkoon kuulumattoman paljastamiseksi.

Elokuvassa vallitseva tunne on vainoharhaisuus. Kehen voi luottaa, ketkä ovat yhä ihmisiä? Tunnelma saadaan kasvatettua erinomaisesti pitkillä kamera-ajoilla ja hiljaisuuden hyödyntämisellä. Tavalliselta näyttävä katukuva antaakin yhtäkkiä sellaisen kuvan, että jokin ei vain ole oikein. Visuaaliset efektit ovat myös kestäneet aikaa varsin hyvin, esimerkiksi koira, jolla on ihmisen naama näyttää yhä häiritsevän pelottavalta.

Roolisuorituksista on nostettava esiin edellä mainittujen lisäksi neuroottinen Jeff Goldblum sekä kuuluisan psykiatrin roolia täyttävä, loistava Leonard ”Mr. Spock” Nimoyn. Ohjaaja Philip Kaufmanin työnjälki on minulle tuttua jo mainiosta ja palkintoja kahmineesta astronauttielokuvasta The Right Stuff (1983).

The Invasion of the Bodysnatchers on erittäin hyvä kauhuelokuva.

Suosittelen katsottavaksi pimeässä. Älä nukahda.

****

 

[REC]³ – Génesis

(2012, ohj. Paco Plaza, näytt. Leticia DoleraDiego Martín & Javier Botet)

[REC]-sarja on edennyt kolmanteen osaansa, ja tällä kertaa formaatti rikotaan. Samoin rikotaan myös ensimmäiset kaksi osaa ohjanneet ja kirjoittaneet Paco Plaza ja Jaume Balagueró. Plazan tuotos sijoittuu aikaan ennen ensimmäistä elokuvaa, ja vain elokuvan alku on kuvattu aiemmasta kahdesta tutulla käsivarakameralla. Alkukohtauksen jälkeen elokuvasta muuntuu hyvin perinteinen zombi-splatter.

Elokuvan tarkoitus onkin valottaa [REC]-sarjan mytologiaa. Kuten toisessa osassa paljastettiin, zombit ovatkin Saatanan riivaamia, ja uskonnolliselle tarinalle annetaan nyt paljon enemmän syvyyttä. Tarinassa esiintyvä pappi esittää riivattujen olevan Paholaisen tapa nousta valtaan Tuomiopäivän koittaessa. Samalla ilmenee, että riivatut zombit voidaan pysäyttää lukemalla kohtia Raamatusta.

Kolmas [REC] on vähemmän vakava kuin edeltäjänsä. On hassuja sivuhahmoja, kuten ”Sponge John”, on moottorisahalla zombeja lahtaava morsian, on huvittavaa hässimistä ja keittiövälineillä improvisoimista. Siinä mielessä elokuva oli pettymys. Muuten elokuva on hyvin viihdyttävä ja näyttävä rapatessa roiskuu -räiskintä, ja tarinakin on ihan mukiinmenevä. Häihin sijoittuvana tarina tuo myös draamaa erilleen joutuvan, vastavihityn parin kautta, ja hahmoista jopa alkaa välittämään elokuvan aikana, mikä tämänkaltaisessa elokuvassa on harvinaista.

Sarjan neljäs elokuva tulee jatkamaan toisen elokuvan tapahtumista, ja reportteri Angela Vidal tulee olemaan jälleen huomion keskipisteenä. Elokuva ei kuitenkaan ole enää ”löydettyä materiaalia” käsikamerasta vaan kokonaan perinteiseen elokuvatyyliin tehty, Balaguerón ohjaama tarinan päätösosa. Odotan sitä mielenkiinnolla.

***

Mainokset

Tulinkin sitten katsoneeksi vähän enemmänkin kauhua.

[REC] ²

(2009, ohj. Jaume Balagueró, Paco Plaza, näytt. Manuela Velasco, Jonathan Mellor & Òscar Zafra)

Toisin kuin yleensä kauhuelokuvasarjojen kohdalla, [REC]in jatko-osa jatkaa suoraan siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Siis ihan suoraan. Tällä kertaa sisään ryntää SWAT-joukkoon verrattava erikoisryhmä, jonka jokaisella jäsenellä on oma kypäräkameransa. Nämä kamerat rikkovat ensimmäisen elokuvan kerrontatyyliä, mikä harmitti minua aluksi. Tämä kuitenkin avaa aivan uusia mahdollisuuksia, kuten esimerkiksi monesta kuvakulmasta saman kohtauksen yhtäaikaa ruudulla esittämisen. Myös perinteinen videokamerakerronta on mukana, sillä erikoisryhmän lisäksi kuvataan ryhmää teinejä, jotka päätyvät karanteenitaloon sisälle. Tästä syntyy myös vähemmän lineaarinen kerronta, mutta ”samaan aikaan toisaalla” -efektejä käytetään säästeliäästi.

SPOILER ALERT!!!

Alkuperäisen elokuvan mytologia saa huomattavasti lisää lihaa luiden ympärille, mutta samalla se ottaa askeleen kohti perinteisempää kauhua. Ilmeisesti tämä kuitenkin oli tarkoitus alusta asti, sillä samat herrat Balagueró ja Plaza ovat kynäilleet ja ohjanneet jatko-osan. Se, mikä ensimmäisessä olisi vielä periaatteessa voinut olla tieteellisesti selitettävissä, ja katolilaisen kirkon uskonnollisen suhtautumisen vain kirkon omia jorinoita,  käännetään nyt lähes päälaelleen. Kaikki, mitä kirkko sanoi olikin totta! Todellakin, argentiinalainen tyttö oli Saatanan riivaama. Tämä kaikki paljastuu tietenkin vasta lopussa.

SPOILER ALERT OVER!!!

Jatko-osan uudet juonenkäänteet ovat rohkea linjanveto, mistä en tarinallisesti niin paljoa pitänyt, mutta kunnioitan kylläkin. Odotan innolla, kun tämän jälkeen kaksikko jakaantuu kahteen eri [REC]-projektiin. Plazalla on tällä hetkellä työn alla kolmas, Genesis-lisänimeä kantava esiosa. Balagueró ilmeisesti ohjaa sarjan viimeisen osan, joka tunnetaan tällä hetkellä Apocalypsena. Molemmat ovat kaksikon yhdessä kirjoittamia, ja saavat ensi-iltansa ensi vuonna.

***

Evil Ed

(1995, ohj. Anders Jacobsson, näytt. Johan Rudebeck, Per Löfberg, Olof Rhodin)

Harvoin ruotsalainen kauhu on yhtä hauskaa kuin Evil Edissä. Kinosilmässä aikanaan puitu Ystävät hämärän jälkeen oli malliesimerkki siitä, miten tehdä aito, tyylitajuinen, koskettava ja kaikin puolin hyvä kauhudraama. Evil Ed menee aivan toiseen ääripäähän. ”It’s a no brainer.”.

Tarinan keskiössä on hyvin konservatiivisen oloinen perheenisä Eddie (Rudebeck), joka työskentelee elokuvien leikkaajana kliseistä koostetun, limaisen leffamogulin (Rhodin) studiolla. Pomo määrää Eddien leikkaamaan uusimman karsean kauhusarjan osan, vaikka Eddie ei pidä genren elokuvista. Pakon edessä Eddie joutuu kuitenkin myöntymään, ja niinpä Eddie alkaa saada tavanomaista päiväannosta suuremman osan raajojen leikkelyä ja rapatessa roiskuu (raro)-hengessä veren vuolasta purskahtelua. Luonnollisesti tämä vaikuttaa Eddien henkisiin ominaisuuksiinsa, ja pian hän alkaakin nähdä näkyjä. Sitten Eddie sekoaa, ja loppu on kauhuelokuvan historiaa.

Evil Ed on nimenomaan sitä itseään eli suosimaani ”rapatessa roiskuu” -kauhua á la Evil Dead 2. Jo elokuvan nimi ja päähenkilö viittaavat Evil Deadiin, minkä lisäksi Eddien editointihuoneessa on Evil Dead 2-juliste. Kaikki on äärimmäisen yliampuvaa: Erikoistehosteet, hahmot, dialogi ja käsikirjoitus ovat kaikki niin silmä poskella ja kieli keskellä tietä, että ei voi olla nauramatta. Kaikkiin kliseisiin tartutaan aivan äijämäistä ratsuväen johtajaa myöten. Kaiken kruunaa vielä jälkikäteen ruotsalaisten näyttelijöiden päälle nauhoitettu englanninkielinen dubbaus, joka on vain jotain hyvin hillitöntä. Parasta siinä on se, että se on oikeasti todella hyvin tehty dubbaus, mutta äänivalinnat ovat välillä vähän kyseenalaiset. Paskabarometrillä tämän kuun ykköseksi!

*****

Saw

(2004, ohj. James Wann, näytt. Cary Elwes, Danny Glover, Leigh Whannell, Tobin Bell)

Olin hyvin ennakkoluuloinen Saw-sarjaa kohtaan. Elokuva edustaa sitä kauhun genreä, jota en oikein jaksa millään katsoa: Silpomiskauhu. Siksi yllätyin, että ensimmäisessä Saw-elokuvassa keskitytään niin paljon psykologisen trillerin elementteihin. Oletin, että koko elokuva olisi vain sitä, että ihmiset sahailevat toisiltaan jalkoja tai kaivavat silmistään avaimia. Jälkikäteen joudun syömään pahat sanani sarjaa kohtaan, ja katsomaan ainakin sen ensimmäisen jatko-osan.

Valot tulevat päälle, ja kaksi vierasta huomaavat olevansa kahlittuina vastakkaisille seinille vanhan vesiklosetin sisälle. Heidän välissään makaa lattialla itsensä tappanut mies. Tästä asetelmasta on varsin kiinnostavaa lähteä luomaan tarinaa. Luonnollisesti takaumia käytetään paljon. En halua spoilata mitään, vaikka suurin osa tämän kassamagneetin on nähnytkin. Eniten elokuva tuo minulle mieleen David Fincherin elokuvan Seitsemän, ja yhtymäkohtia löytyy muualtakin kuin afro-amerikkalaisesta etsivästä, jolle sarjamurhaaja muodostuu päähänpinttymäksi.

Elokuva on ahdistava, ja siinä on varmasti joillekin katsojille paljon ei-sopivaa katsottavaa. Juoni ja kerronta rakennetaan takaumista huolimatta harvinaisen hyvin. Välillä välkkyvät kohtauksen vaihdokset ja muu ylimääräinen ”sinne tänne” -kameratyöskentely käy ärsyttäväksi, mutta lopputulosta se ei haittaa. Saw on harvinaisen hyvä 2000-luvun kauhuelokuvaksi, ja häviää [REC]ille vain yhden söpön toimittajan verran. Lisäksi Jigsaw (Bell) saattaa olla yksi kaikkien aikojen suosikkipahiksiani, mutta sen paljastaa jatko-osat.

****

Tucker & Dale VS Evil

(2010, ohj. Eli Craig, näytt. Tyler Labine, Alan Tudyk, Katrina Bowden)

Mitä tapahtuu, kun yhdistää Perjantai 13. päivän ja Shaun of the Deadin? Tucker & Dave VS Evil. Kerrankin jenkkilästä tulee hyvä kauhukomedia. Brittien mestariteosten rinnalle nousee yllättäen landepaukkujen selviytymistarina kesämökkinsä kauhuista.

Tarina alkaa perinteisellä jenkkiopiskelijaporukalla matkalla keskelle korpea telttailemaan. Sattumalta samoille maille matkaa myös Tucker sekä hänen veljensä Dale. Erinäisten stereotyyppisten väärinymmärrysten vuoksi nuoriso saa veljeksistä astetta creepymmän kuvan. Edelleen, merkillisten sattumusten vuoksi he sattuvat vahingossa ”kidnappaamaan” yhden ryhmän blondeista. Seuraavaksi ihmisiä vain sattuu kuolemaan. Accidental death rate on tässä elokuvassa äärimmäisen korkealla.

Tämäkin elokuva on todellinen no brainer. Siinä vain sattuu ja tapahtuu. Todella huono tuuri johtaa todella sattumanvaraisiin raro-kuolemiin. Väärinymmärrykset johtavat hauskoihin lopputuloksiin, ja saadaanpa elokuvaan mahdutettua vielä varsin pätevä romanssi. Tucker & Dale VS Evil on sydämellinen ja lämminhenkinen elokuva, jossa vain sattuu lentämään paljon verta.

****

On lokakuu, ja kauhuelokuvat valtaavat jälleen liikkuvan kuvan toistovälineeni.

[REC]

(2007, ohj. Jaume Balagueró, Paco Plaza, näytt. Manuela Velasco, Ferran Teranza & Jorge-Yamam Serrano)

Minulle [REC] on 2010-luvun paras puhdasverinen kauhuelokuva. Se ei ole maailmaa mullistavan omaperäinen, mutta se on kauhuelokuvana huomattavasti vallitsevaa genren kehitystä tasokkaampaa kauhuviihdettä. Espanjalainen kaksikko Paco Plaza ja Jaume Balagueró ohjaavat kirjoittamansa perinteisen zombie-elokuvan kerrassaan hurmaavan yksinkertaisella tavalla. Koko elokuva on käytännössä videokameran tallenne, jossa alunperin palomiesten yöstä tv-ohjelmaa kuvaava kaksikko joutuu biologisen uhkan vuoksi karanteeniin asetettavan kerrostalon sisälle vangiksi. Eräs talon asukkaista on näet saanut zombie-viruksen, ja pian paikka kuhisee zombeja.

Tästä asetelmasta saisi hyvin helposti kliseisen räiskintäpätkän, jossa ei tarvitse kehittää hahmoja tai tunnelmaa. Yllättäen kyseessä on hienosti rakennettu kuvaus inhimillisten hahmojen välisestä vuorovaikutuksesta kriisin keskellä. Hahmojen epätoivo ja puutteet ovat hyvin esillä. Kamera tuo oman mausteensa juttuun, sillä ymmärrettävästi tilanteen ollessa tarpeeksi ahdistava jo muutenkin, jotkut vielä itsepintaisesti haluavat tallentaa kaiken. Eräässä kohtaa kamera on poissa pelistä jonkin aikaa, eikä heti ole varmaa tietoa, miten kauan on kulunut edellisestä kohtauksesta.

Myös juonen kehittely ennen viimeistä kohtausta on varsin säästeliästä. Mikään ei povaa viimeisen kohtauksen paljastusta, mikä on hyvä. Loppu on hieman ennalta arvattava, mutta itse elokuvan viimeinen kuva on ehkä yksi viime aikojen mieleenpainuvimpia. Elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Erityismaininta Manuela Velascolle reportterin roolistaan, joka varasti sydämeni jo ensimmäisessä kohtauksessa.

****

Quarantine

(2008, ohj. John Erick Dowdle, näytt. Jennifer Carpenter, Steve Harris & Columbus Short)

Niin pitihän minun sitten katsoa se jenkkiversiokin. [REC] oli hyvä muun muassa kuvauksensa rosoisuuden, realistisen kerronnan ja inhimillisten hahmojensa vuoksi. Tässä versiossa jokainen edellä mainituista tökkii. Kameratyö on liian sulavaa ja terävää, kerronta on silotellumpaa ja hahmot tuntuvat huomattavasti ärsyttävämmiltä sekä heikommilta. Lisäksi aivan turhia kohtauksia on lisätty joukkoon, kuten esimerkiksi salaa mikitettyjen palomiesten rivo juttuhetki. Vaikka pidän Jennifer Carpenterista Dexterissä, ei hän pärjää vertailussa Manuelalle. Jenkistetty versio ei vain toiminut minulle, ei sitten yhtään. Sen jatko-osa puolestaan kiinnostaa minua, sillä se on täysin irtonainen [REC]-mytologiasta, ja sijoittuu lentokentälle.

*1/2

House of Wax

(1953, ohj. Andre De Toth näytt. Vincent Price, Frank Lovejoy & Phyllis Kirk)

Se nauru, jonka kuulet Michael Jacksonin Thrillerin lopussa on Vincent Price. Nykykatsojille tämä kauhun mestari lienee tunnetuin Saksikäsi-Edwardin isänä. Vajaat 40 vuotta Tim Burtonin klassikosta taaksepäin Vincent Price vasta loi itselleen mainetta kauhurooleissa, ja House of Wax lienee yksi tunnetuimmista. Price on professori Jarrod, fantastisen hyvä vahanukkemaakari, joka rakastaa töitään kuin ihmisiä. Hän on kuitenkin rahavaikeuksissa, ja hänen tilastaan puolet omistava kumppani päättää ehdottaa vahakabinetin polttamista vakuutusrahojen vuoksi. Jarrod kieltäytyy, kaksikko taistelee ja Jarod jää roihuavan kabinettinsa vangiksi kumppanin paetessa.

Pian tulipalon jälkeen vakuutusrahat saanut roisto löytyy hirtettynä hissikuilusta, ja kaduille ilmestyy arpinaamainen, mustanpuhuva kostaja. Samalla professori Jarrod palaakin uuden vahamuseonsa kautta julkisuuteen, ja fantastisten nukkejensa kautta hänen museostaan tulee menestys. Poliisi alkaa pian selvittämään varastettujen ruumiiden aaltoa, ja pian huomataan, että uudet vahahahmot muistuttavat paljon kadonneita ruumiita.

Kovin omaperäisestä elokuvasta ei ole kyse. Tietenkin Jarrod on mystinen murhaaja. Tietenkin hän jää kiinni ja kuolee kiehuvaan vaha-altaaseen. Silti se on viihdyttävä, ja Pricen roolisuoritus on vankan erinomainen. Harmillisesti elokuvan alun tulipalotaistelu on niin intensiivinen kliimaksi, että koko loppu elokuva tuntuu jäävän hyvin matalalentoiseksi. ”3D-vallankumouksen” aallonharjalla tehdystä elokuvasta pistää silmään erityisesti kohtaus, jossa vahakabinetin ulkopuolella esiintyvä maila-naru-pallo-yhdistelmällä yleisöä kohti pallotteleva hyypiö jää hyvin irralliseksi tapaukseksi. Mainittakoon vielä, että kuuromykkänä apulaisena Jarrodilla on Charles Bronson.

**1/2

Lesbian Vampire Killers

(2009, ohj. Phil Claydon, näytt. Paul McGann, James Corden & MyAnna Buring)

Harvan elokuvan nimi asettaa yhtä paljon tietynlaisia odotuksia sen sisältöä kohtaan. Lesbian Vampire Killers olisi voinut nimensä puolesta olla jotain rimanalittavan huonoa. Kävi ilmi, että kyseessä on Shaun of the Deadin kaltainen loistokas genreparodia, jossa niin rikotaan kuin kunnioitetaan vanhoja kliseitä. Provosoiva nimi karkottaa tosikkokatsojat, mutta kutsuu luokseen ne, jotka arvostavat paskabarometrin mukaista hyvää paskaa.

Tarina on vanha tuttu: Ikivanha lesbovampyyrikuningatar riivaa keskiaikaista kylää, mutta kohtaa loppunsa hyveellisen ritari MacLarenin kädestä. Kuningatar ehtii kuitenkin kirota kylän, ja jokainen nainen kylässä päätyy 18-syntymäpäivänään lesbovampyyriksi. Legendan mukaan MacLarenin suvun viimeinen tulisi tekemään lopun tästä kirouksesta. 2000-luvun Lontoossa Flecth (James Corden) lohduttaa ystäväänsä Jimmyä (Mathew Horne), joka on juuri saanut jälleen pakit tyttöystävältään. He päättävät lähteä kokemusmatkalle pieneen kylään, joka sattumalta onkin juuri se samainen riivattu kylä. Ja kun heitetään soppaan vielä pakullinen saksalaisia hottiksia matkalla kunnioittamaan lesbovampyyrikuningatar Carmillaa, on eeppisen seikkailun puitteet valmiina.

Elokuvan tyyli on hyvin Edgar Wrightin elokuvia muistuttava, erityisesti mieleen tulee Scott Pilgrim vs. The World (vaikka Lesbovampyyrit sai ensi-iltansa vuotta ennen Pilgrimiä). Dynaaminen duo Jimmy ja Fletch ovat aivan kuin Shaun of the Deadin Shaun ja Ed (Simon Pegg & Nick Frost). Samoin juonellisesti se on Kuolleiden Shaunin tyyliin enemmän kauhulla maustettu, ihmissuhteita puiva kasvutarina kuin puhdasverinen kauhuelokuva. Yhtymäkohdista huolimatta homma toimii loistavasti, eikä tunnu missään vaiheessa kopioinnilta.

Tämän enempää spoilaamatta annan tälle elokuvalle täydet suositukset. Se on hauska, innovatiivinen ja huonoudessaan hillitön. Erityismaininnan saavat yksi historian kauheimmista suihkukohtauksista sekä rintava nainen, jonka sanavarasto rajoittuu sanaan ”jaa”. Gavin & Staceyn ystävät saattavat bongata pari viittausta sarjaan. Puoli tähteä tippuu pois lähinnä siksi, että vampyyrikuningatarta olisi minusta pitänyt esittää Salma Hayek.

****1/2