Avainsanaan ‘Paska-asteikko’ liitetyt artikkelit

Kakasta asiaa…

Posted: 1.7.2011 in Elokuvat
Avainsanat:,

Yleisesti ottaen Will Ferrell on hillittömän ärsyttävä. Silti pidän suuresta osasta hänen tähdittämistään elokuvista – joko siksi, että ne ovat hyviä tai siksi, että ne ovat huonoja. Ferrellistä puhuessa minun on mahdotonta olla käyttämättä hävytöntä sanaa ”paska”. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä samannimisen ruumiineritteen kanssa, vaan se on jo vuosia käytössä olleen laatuasteikkoni termi. Elokuvien paska-asteikosta olen puhunut joskus aiemminkin, mutta tässä pieni kertaus.

Tein joskus kauan aikaa sitten tekstinkäsittelyohjelman ja kuvankaappauksen avulla seuraavanlaisen paska-barometrin pelkistetyn visualisoinnin. Kuten huomaatte, en jaksanut pikaista luonnostani varten kiinnittää huomiota ohjelman oikeinkirjoitusasetuksiin.

Pelkistetysti on olemassa hyvää paskaa ja huonoa paskaa. Mikäli elokuva on huono, se on huono. Mikäli elokuva on tarpeeksi huono, se muuttuu paskaksi, ja edelleen vielä huonompi huonoksi paskaksi. Paskuuden tasoissa on kuitenkin eroja. Edelliset asteikon osat ovat enenevissä määrin negatiivisia tunteita herättäviä, mutta seuraavaa rajamerkkiä ylittäessä käännytäänkin positiivisen puolelle. Kyseessä on hyvä paska. Tästä eteenpäin elokuvat huonotessaan vuorottelevat positiivisen ja negatiivisen välillä, kunnes saavutaan sellaisen äärimmäisen kurafestin äärelle, ettei kyseistä elokuvaa enää ole mahdollista katsoa kokonaan. Olen leikkimielisesti nimennyt sen pisteen ”Postaliksi”, mutta yhtä hyvin se voisi kohdallani olla ”Another Gay Movie”.  Niitä en vain kestänyt katsoa loppuun.

Tämä toimikoon introna seuraavalle Ylösseisontaa-sarjan jutulle.

Nyt pesen suuni saippualla.

Mainokset