Avainsanaan ‘kauhun lokakuu’ liitetyt artikkelit

Kauhun lokakuu on jälleen täällä!

Tänä vuonna kauhuelokuvakatsantani on jäänyt harmillisen vähälle, mutta muutama uusi elämys on silti tullut koettua. Tällä kertaa luvassa zombeja, klassikon uusintaa ja zombeja!

Juan of the Dead

(Juan de los Muertos, 2011, ohj. Alejandro Brugués, näytt. Alexis Díaz de VillegasJorge Molina & Andrea Duro)

Zombeja Kuubassa! Juan of the Dead on romanttinen komedia/kasvutarina luuserista, joka saa elämänsä kuntoon yllättävän zombi-invaasion saadessa Kuuban kaaokseen. On herttaista katsoa, miten tarkkaan tarinan kaari muistuttaa Shaun of the Deadia. Mitään yllätyksiä tarinassa ei ole. Elokuva on kuitenkin parhaimmillaan hyvin hauska, ja erityisesti kommunistisen kuubalaisen median huvittavuus zombi-invaasiosta kertoessa on kekseliästä. Irtopisteitä saadaan joistakin nokkelista kommenteista, ja iso, paha yrmyniska, joka pyörtyy nähdessään verta oli sekin hauska.

Elokuvan nimi tulee Juanin zombi-invaasion jälkeisestä ammatista, eli tuholaistorjujan tavoin kotiin tilattavasta zombien hävittäjästä. Vitsi toimi parilla ensimmäisellä kerralla, mutta sitä lypsetään aivan liikaa. Tiivistämällä elokuva olisi saatu paljon paremmaksi, eikä suvantoja olisi ehtinyt tulla. Myös vain englantia puhuva, hetken ruudulla käyvä sivuhahmo oli mielestäni varsin turha. Paras osa tarinaa on kahden päähenkilön välinen suhde, joka kehittyy aivan kuten Shaun of the Deadin kahden päähahmojen. Bromance on huvittava.

Kuitenkin kokonaisuutena elokuva tökkii ja on monilta osin keskinkertainen. Yleisesti ottaen visuaalinen toteutus on tavanomaista, Walking Dead -tasoa, mutta taistelukohtaukset nostavat viihdearvoa huomattavasti. Innovatiivinen zombien lahtaaminen ja hieno koreografia erottaa elokuvan edukseen esimerkiksi Resident Evil -sarjan tylsästä lahtaamisesta. Juanin ja kumppaneiden tappeluita katsoessa ajattelin, että tämähän olisi mitä loistavinta zombimättöä PS3-peliin.

Suosittelen Juan of the Deadia niille, jotka ovat kyllästyneet tavanomaiseen zombigenreen, ja haluavat kauhultaan jotain muutakin. Shaun of the Deadin nähneille pettymys voi olla suuri. Onnittelut kuitenkin Kuuballe kaikkien aikojen ensimmäisestä kauhuelokuvastaan. Se oli ihan hyvä.

**

Invasion of the Body Snatchers

(1980, ohj. Philip Kaufman, näytt. Donald SutherlandBrooke Adams & Jeff Goldblum)

Ihmispaholaiset on varsin huono suomennos tälle elokuvalle. Se onkin ainoa huono asia, mitä tästä elokuvasta voi sanoa. Riipivä tunnelma, mainiot näyttelijät, loistokas ohjaus sekä karmiva musiikki tekevät tästä tämän vuoden suosikkikauhuelokuvakokemukseni. Elokuva on uusinnos vuoden 1956 samannimisestä, Don Siegelin ohjaamasta kauhuelokuvasta.

Tarina alkaa Elizabethin (Adams) huolestuttua miehensä oudosta käyttäytymisestä. Hän avautuu asiansa osaavalle terveystarkastajaystävälleen Matthewlle (Sutherland), joka alkaa lopulta uskomaan häntä. Pian paljastuu, että omituiset kasvit ulkoavaruudesta tekevät tunteettomia replikantteja ihmisistä heidän nukkuessaan, ja lopulta tuhoavat alkuperäisen kappaleen tarpeettomana. Kopiot toimivat kuin yhdessä ajatellen, ja invaasion edetessä verkko Matthewn ja Elisabethin ympärillä kiristyy. Väärin käveleminen kadulla kiinnittää huomiota, ja kasvi-ihmiset kirkuvat hyytävästi merkiksi joukkoon kuulumattoman paljastamiseksi.

Elokuvassa vallitseva tunne on vainoharhaisuus. Kehen voi luottaa, ketkä ovat yhä ihmisiä? Tunnelma saadaan kasvatettua erinomaisesti pitkillä kamera-ajoilla ja hiljaisuuden hyödyntämisellä. Tavalliselta näyttävä katukuva antaakin yhtäkkiä sellaisen kuvan, että jokin ei vain ole oikein. Visuaaliset efektit ovat myös kestäneet aikaa varsin hyvin, esimerkiksi koira, jolla on ihmisen naama näyttää yhä häiritsevän pelottavalta.

Roolisuorituksista on nostettava esiin edellä mainittujen lisäksi neuroottinen Jeff Goldblum sekä kuuluisan psykiatrin roolia täyttävä, loistava Leonard ”Mr. Spock” Nimoyn. Ohjaaja Philip Kaufmanin työnjälki on minulle tuttua jo mainiosta ja palkintoja kahmineesta astronauttielokuvasta The Right Stuff (1983).

The Invasion of the Bodysnatchers on erittäin hyvä kauhuelokuva.

Suosittelen katsottavaksi pimeässä. Älä nukahda.

****

 

[REC]³ – Génesis

(2012, ohj. Paco Plaza, näytt. Leticia DoleraDiego Martín & Javier Botet)

[REC]-sarja on edennyt kolmanteen osaansa, ja tällä kertaa formaatti rikotaan. Samoin rikotaan myös ensimmäiset kaksi osaa ohjanneet ja kirjoittaneet Paco Plaza ja Jaume Balagueró. Plazan tuotos sijoittuu aikaan ennen ensimmäistä elokuvaa, ja vain elokuvan alku on kuvattu aiemmasta kahdesta tutulla käsivarakameralla. Alkukohtauksen jälkeen elokuvasta muuntuu hyvin perinteinen zombi-splatter.

Elokuvan tarkoitus onkin valottaa [REC]-sarjan mytologiaa. Kuten toisessa osassa paljastettiin, zombit ovatkin Saatanan riivaamia, ja uskonnolliselle tarinalle annetaan nyt paljon enemmän syvyyttä. Tarinassa esiintyvä pappi esittää riivattujen olevan Paholaisen tapa nousta valtaan Tuomiopäivän koittaessa. Samalla ilmenee, että riivatut zombit voidaan pysäyttää lukemalla kohtia Raamatusta.

Kolmas [REC] on vähemmän vakava kuin edeltäjänsä. On hassuja sivuhahmoja, kuten ”Sponge John”, on moottorisahalla zombeja lahtaava morsian, on huvittavaa hässimistä ja keittiövälineillä improvisoimista. Siinä mielessä elokuva oli pettymys. Muuten elokuva on hyvin viihdyttävä ja näyttävä rapatessa roiskuu -räiskintä, ja tarinakin on ihan mukiinmenevä. Häihin sijoittuvana tarina tuo myös draamaa erilleen joutuvan, vastavihityn parin kautta, ja hahmoista jopa alkaa välittämään elokuvan aikana, mikä tämänkaltaisessa elokuvassa on harvinaista.

Sarjan neljäs elokuva tulee jatkamaan toisen elokuvan tapahtumista, ja reportteri Angela Vidal tulee olemaan jälleen huomion keskipisteenä. Elokuva ei kuitenkaan ole enää ”löydettyä materiaalia” käsikamerasta vaan kokonaan perinteiseen elokuvatyyliin tehty, Balaguerón ohjaama tarinan päätösosa. Odotan sitä mielenkiinnolla.

***

Mainokset

 

Tulinpas sitten katsoneeksi kaikki Saw-sarjan luomukset. Ensimmäisen osan jälkeen olin innoissani Jigsawn (kuvassa) tarinan jatkumisesta, ja tämä mielessä lusin läpi kaikki kuvottavat ja mentaalihygienian perusperiaatteita rikkovat kidutuskohtaukset. Silpomiskauhua yksi elokuvafranchise, kiitos!

Koko postaus sisältää huikeasti SPOILEREITA! Sinua on varoitettu.

Saw II

(2005, ohj. Darren Lynn Bousman, näytt. Donnie Wahlberg, Shawnee Smith, Tobin Bell)

Mitä tapahtui viime jaksossa? No Jigsaw oli kuin olikin se tyyppi, joka makasi siinä myrkkyverilammikossa. On se vaan ketku. Tällä kertaa Jigsawn tapausta selvittää korruptiokyttä Eric Matthews. Käy ilmi, että heti heidän löydettyä Jigsawn piilopaikka, onkin hänellä ollut koko ajan suunnitelma meneillään Matthewsin pään menoksi. Hän poikansa on laitettu samaan ansoilla viritettyyn taloon Matthewsin syyllisiksi lavastamien rikollisten kanssa. Jälleen lopussa on hillitön käänne, ja Jigsaw on jälleen opettanut pahalle ihmiselle oppitunnin. Yhdessä kohtaa elokuvaa tuli kylmät väristykset, kun käydään ensimmäisen elokuvan vessassa.

Jo alusta asti käy selväksi, että kyseessä on hyvin rakenteeltaan tarkkaan määritelty elokuvasarja. Alussa on aina jokin erillinen Jigsawn peli, jossa pelaaja kuolee brutaalisti. Elokuvien päähenkilöt vaihtelevat jatkuvasti, sillä ne tuppaavat kuolemaan elokuvan aikana. Harmillisesti tämän elokuvan hahmoista yksikään ei ole niin mielenkiintoinen, että sitä jäisi kaipaamaan erikseen. Saw II esittelee myös suojattinsa, edellisessä elokuvassa käväisseen Amandan (Shawnee Smith). Myös osasta toiseen kameratyöskentely leikkelyineen, nopeutuksineen ja välähdyksineen alkaa käydä tutuksi.

***

Saw III

(2006, ohj. Darren Lynn Bousman, näytt. Angus Macfadyen, Tobin Bell, Shawnee Smith)

Edellisen elokuvan naisetsivä tapetaan jo varsin hyvissä ajoin. ”Kuinka?”, sinun ajattelevan. No hänen kylkiluut revitään irti. Nice. Juuri, kun aloin pitää tästä hahmosta. Hän vieläpä pysyi hengissä koko viime elokuvan. Noh, kaikkea ei voi saada. Lisää silvontaa!

Tämä elokuva on tähän mennessä sarjan heikoin, eikä sen juoni jaksanut kiinnostaa niin paljoa. Parasta elokuvassa on jälleen Johnin hahmon rakentaminen takaumien avulla. Amanda on nyt täysillä mukana avustamassa Johnia, ja hän pakottaa sarjan rakenteelle suhteellisen merkityksettömän lääkärin suorittamaan Johnille aivokirurgiaa.

Tällä kertaa peliä joutuu pelaamaan poikansa tappajalle kostamisesta itselleen pakkomielteen tehnyt isä. Pelissä hänen on annettava armoa pojan kuoleman aiheuttaneille, jotta hän pääsisi viimein todellisen tappajan luokse. Pelastaakseen itsensä hänen on annettava armoa hänellekin. Kaikki tämä on tietenkin peliä, joka menee Jigsawn suunnitelmien mukaisesti. Se ärsyttää ajoittain. Se tuo mieleen The Dark Knightin Jokerin liian täydelliset suunnitelmat, jossa joka ikinen yksityiskohta menee juuri niin kuin on ollut tarkoitus.

**

Saw IV

(2007, ohj. Darren Lynn Bousman, näytt. Tobin Bell, Scott Patterson, Louis Ferrera, Costas Mandylor)

Jigsaw on kuollut. Vai onkos hän sittenkään? Herramunjee, tämä sarja alkaa mennä pikkasen överiksi. Juonenkäänteiden sijaan käsissä on käännejuoni. Tähän mennessä kaikki juonenkäänteet ovat olleet enemmän tai vähemmän nokkelia, jättäen sarjan aina hillittömään cliffhangeriin. Uusia hahmoja tulee ja menee, mutta aina kaikki tuntuu silti liittyvän edelliseen jollain tavalla. Mitä pidemmälle sarja etenee, sitä viitteellisemmiksi nämä tavat muodostuvat.

Tälläkin kertaa kyseessä on jokin pakkomielle, joka yhden päähenkilöistä on voitettava. ”Pakko pelastaa kaikki” -kompleksista kärsivä poliisi laitetaan kyseenalaistamaan moraalikäsityksensä, ja sääntönä hänelle annetaan, että hänen tulisi odottaa tarpeeksi kauan, jotta pelastaisi kaikki. Hän ei odota, ja yllättäen ihmisiä kuolee. Ja taas saadaan ihastuttavan vihastuttavia tapoja murhata ihmisiä mahdollisimman kivuliaasti. On hiusten repimistä sekä raajojen irti kiskomista. Edellisen elokuvan pakkomielteinen isä käväisee myös ampumassa samat luodit kuin edellisessä elokuvassa. Tällä kertaa pureudutaan enemmän Johnin menneisyyteen ja ex-vaimoon. Kaikki uusi ja mielenkiintoinen osuus löytyy näistä takaumista. Tobin Bell on loistava roolissaan edelleen, ja häntä alkaa jo pikku hiljaa ymmärtääkin.

Neljännen Sawn keskiössä on kaksi hahmoa: FBI-agentti Peter Strahmin (Scott Patterson) sekä edellisessä elokuvassa vilahtanut tutkija Mark Hoffmanin (Costas Mandylor). Katsoin elokuvan sen verraan myöhään, että minulla oli hieman vaikeuksia erottaa näitä kahta hahmoa. Näyttelijät ovat hämmentävän samannäköisiä ja oloisia, eikä kumpaakaan ehditä rakentaa kunnolla. Silti Hoffmanin ja Strahmin välinen vastakkainasettelu on edellisiä elokuvia kiinnostavampi juonellinen elementti. Myös edellisessä elokuvassa takaumassa vilahtanut Jigsawn ex-vaimo Jill (Betsy Russell) on nyt suuremmassa osassa, ja verkko alkaa kiristyä myös hänen ympärillään. Lopussa paljastuu, että Jigsawn vatsasta ruumiinavauksessa löytynyt nauha on tarkoitettu Hoffmanille, mikä rakentaa puitteet seuraavalle elokuvalle. Seuraavassa elokuvassa tarinaa ehditään syventää molempien hahmojen osalta.

***

Saw V

(2008, ohj. David Hackl, näytt. Tobin Bell, Costas Mandylor, Scott Patterson)

No niin! Tämäkään elokuva ei paljoa odottele: Ensimmäisessä kohtauksessa joku satunnainen paha murhaaja joutuu joko tuhoamaan murhavälineensä eli kätensä tai kuolemaan. Johnny Knoxvillen näköinen tyyppi leikkautuu kahtia sangen verisesti suolia säästelemättä. Liekö tämä sitten uuden ohjaajan David Hacklin tapa näyttää, miten kova jätkä hän onkaan verrattuna kolme aiempaa osaa ohjanneeseen Darren Lynn Bousmaniin. Ohjaustyyli on hieman sivistyneempää, eikä kamerasekoilua nähdä niin paljoa. Se ei kuitenkaan ole vielä paljon, ja ristiinleikkelyä erityisesti takauma-nykyisyys-aksellilla tapahtuu valitettavan paljon.

Mutta! Saamme jälleen uusia käännöksiä kimuranttiin juoneen. Käy ilmi, että edellisen elokuvan epäilyttävä poliisi on kuin onkin Jigsawn todellinen suojatti. Hienoa! Sitähän juuri tämä sarja kaipasi – sarjamurhaajapoliisin! Tämän elokuvan kohdalla sarjan toiseksi päähenkilöksi Jigsawn rinnalle noussut Hoffman pääsee jo paljon pidemmälle hahmonsa kehityksessä.Koko elokuvasta voisi ihan helposti jättää pois Jigsawn uusimman pelin. Se ei kiinnosta tippaakaan. Yksikään ryhmän jäsenistä ei kiinnosta tarpeeksi, ja melkein teki mieli kelata kaikki niitä käsittelevät kohtaukset. Jälleen kiinnostavinta on Jigsawn juonta eteenpäin kuljettavat osuudet, takaumat sekä Hoffmanin ja Strahmin väliset yhteenotot. Ei ole enää mikään yllätys, että elokuva loppuu cliff-hangeriin, mutta tällä kertaa se jää jotenkin pliisuksi. Paha Hoffman pääsee karkuun, Jigsawn seuraajaksi lavastettu Strahm kuolee.

**1/2

Saw VI 

(2009, ohj. Kevin Greutert, näytt. Tobin Bell, Costas Mandylor, Mark Rolston)

Ylläripylläri! Elokuva alkaa brutaalilla introlla ohimoille asetetuista automatisoiduista puristimista. Tällä kertaa toinen ”pelaaja” jää kuitenkin eloon. Kehitystä?

Saw VI on keskinkertainen sarjan palanen. Hoffman on jälleen suuremmassa osassa, ja tarina alkaa lähestyä vääjäämätöntä päätöstään. Jill, Johnin rakastettu, tietää Hoffmanin salaisuuden, ja saa Johnin testamentissaan ohjeet hoitaa hänet pois päiväjärjestyksestä. Hoffman jatkaa omia pelejään uutena Jigsawna. Tällä kertaa tilille joutuvat sairausvakuutuksista päättävät henkilöt, jotka ironisesti joutuvat nyt kokemaan omakohtaisesti ammattinsa varjopuolen. Jokaisessa elokuvassa tuntuu olevan oma teemansa. Tässä se lienee valinnan ja vallan tuoma vastuu. Syvällistä?

Jillin ja Hoffmanin välinen taisto on ajoittain vähän puuduttavaa seurattavaa, mutta elokuvan loppu pohjustaa sarjan viimeistä odotuksia kohottavasti.

**1/2

Saw VII AKA Saw 3-D

(ohj. näytt. Betsy Russell, Costas Mandylor, Cary Elwes, Sean Patrick Flanery, Chad Donella)

 En tiedä miksi, mutta elokuva alkaa jostain syystä keskellä kaupunkia kirkkaassa päivän valossa lasi-ikkunan sisällä pelattavalla ”pelillä”. Paha tyttö on manipuloinut parhaita kaveruksia, ja nyt pojat joutuvat päättämään, kuka joutuu pois kolmikosta. Lopulta nainen päätetään uhrata, koska on sen verran narttu. Ja sitten alkavat alkutekstit. Mitä hittoa? Tähän kohtaukseen ei palata kertaakaan tarinan aikana. Se on aivan turha.

Elokuvan keskiössä on Jigsawn pelistä selviytymisestä kirjan kirjoittanut Bobby (Flanery). Bobby on paha, koska hän on sepittänyt koko tarinan. Teema elokuvalle löytyykin kivasti tästä: Älä valehtele, ellet halua kantaa vastuuta. Bobby saa kärsiä erheestään karvaasti. Kerrankin itse peli kiinnostaa minua tavanomaista enemmän, itse asiassa enemmän kuin ensimmäisen elokuvan jälkeen missään sarjan osassa. Harmi vain, että itse ansat ovat lievä pettymys kekseliäisyydeltään.

Irrallisena pelinä tapetaan myös joukko uusnatseja/skinejä/niitä tyyppejä, jotka vihaavat kaikkia. Sekin oli suhteellisen turha kohtaus, mutta ilmeisesti se jollain tavalla kantaa juonta eteenpäin olemalla osa poliisin tutkimusta. Elokuva on muuten kuvattu 3-D:nä, joten osa kohtauksista oli silmille roiskimisella mässäilyä. En omista 3-D-televisiota, ja efektit ovat muutenkin tarinan kannalta turhia, joten jätin moiset kommentoimatta.

Itse Hoffman-Jill-John-tarinaa käydään tällä kertaa hyvin pitkälle elokuvaa ilman Johnia. Ensimmäisen kerran näemme hänet vasta ylin 40 minuutin aikamerkin, ja silloinkin hän enemmän liittyy Bobbyn tarinaan. Hoffmanin perään on lähtenyt eräs persoonaton agentti Gibson (Donella) Jillin tunnustettua hänelle kaiken päästäkseen todistajansuojaan. Lopulta kuitenkin Hoffman löytää hänet, ja Jill kuolee jo ensimmäisestä elokuvasta tutulla karhunrauta-laitteella. Tällä kertaa jopa näemme, minkälaista jälkeä se tekee. Se ei ollut nättiä.

Sitten se viimeinen käännekohta tarinaan: Jillin ruumiin löydyttyä Hoffman tuhoaa Jigsawn piilopaikan, mutta pian sen ulkopuolella tutut sikanaamiot kolkkaavat hänet. Yksi heistä paljastaa kasvonsa. Sehän on tohtori Gordon (Robin Hoodinakin tunnettu Cary Elwes)! Ensimmäisessä elokuvassa jalkansa irti sahannut selviytyjä, jonka tarina jäi avoimeksi koko sarjan ajaksi, onkin koko ajan auttanut Jigsawta hänen peliensä rakentamisessa. Olinkin jo ehtinyt ihmettelemään, miten syöpää sairastava vapiseva vanhus saisi esimerkiksi ommeltua jonkun silmät umpeen. Takaumakierroksen päätteeksi Gordon lukitsee Hoffmanin samaan ensimmäisen osan vessaan, mutta tällä kertaa ei ole nauhoja, ei pelejä, ei mahdollisuutta selvitä. Paha saa palkkansa, ja saaga päättyy yllättävän hyvin. Kunhan ei vain tulisi enää jatko-osia…

***1/2