Arkisto kategorialle ‘Eddie Izzard’

Ah, mitä helpotusta minulle tuottaakaan tämän kirjoitusurakan päättäminen! Eddie Izzardin viimeiset kolme käsittelemätöntä keikkaa jättävät stand up-aiheiset juttuni tauolle vähäksi aikaa. Jatkan muiden juttujen kirjoittamista aikatauluni salliessa, mutta stand up-juttuja en tule kirjoittamaan ainakaan yhtä säännöllisesti kuin tähän asti.

Asiaan!

Eddie Izzard on hyvin hauska pikku tyhmeliini, jonka absurdista huumorista olen kertonut jo pitkät lätinät. Tällä kertaa käsittelyssä olevat keikat kattavat kuitenkin sen verran pitkän aikavälin, että vertailusta Izzardin huumorin kehityksestä ei voi olla puhumatta. Ensimmäisenä käsittelyssä on Eddien varhaisin keikkataltiointi, eikä sitä ei ole julkaistu DVD:lle.

Eddie Izzard – Live at the Ambassadors

Voi miten oudolta Eddie näyttääkään! Ja pyöreältä! Reaktioni ei pitäisi olla tällainen, mutta yllättyisit sinäkin, jos näkisit David Bowien tukevampana ja hävyttömän tyylittömästi pukeutuneena. Hän näyttää vain niin erilaiselta verrattuna Definite Articlen tai Dress To Killin tyylijumalamaiseen lookkiinsa. Pyylevää olemusta korostaa vielä hiustyylin ja liian ylös vedettyjen housujen yhdistelmä.

Mutta se ulkonäöstä. Vuoden 1993 keikka on varhaisinta Izzard-uppia, mitä olen nähnyt. On hellyyttävää huomata, miten jotkut Eddien myöhemmillä keikoilla vakioelementeiksi muodostuneet hahmot ja maneerit hakevat vasta muotoaan. Erityisiä huvittuneisuuden pyrskähdyksiä saivat aikaan Sean Connery- ja James Mason-imitointien esivaiheet sekä Cake or Death-sketsin varhainen versio Dalekien toteuttamana. Kuninkaallisista veistetyt vitsit iskivät minuun parhaiten. Myös Twilight Zone parodia ”Tales of the Unexpected” oli varsin mainio.

Taso on jokseenkin sama kuin seuraavalla Unrepeatablella. Alkupuolella keikkaa Izzard vaikuttaa hermostuneemmalta kuin myöhemmillä taltioinneilla, ja asiaan pääseminen tuntuu tavanomaista vaikeammalta. Aiheet ovat tavanomaisen surrealistisia, ja toimivat hetkittäisistä takerteluista huolimatta. Toinen puolikas keikasta on esiintymisen kannalta paljon sulavampaa. Kokonaisuutena keikka oli jo varsin perushauskaa Izzardia, hiomaton timantti.

Eddie Izzard – Sexie

Kymmenen vuotta myöhemmin Izzard on stand upin rokkistara. Hän täyttää suuria stadioneja, ja on saanut nauttia niin maailmanlaajuista suosiota jo vuosia. Sexie on Eddien vuoden 2003 comeback-kiertueen taltiointi. Hän lopetti stand up-uransa hetkeksi median syytämien kohtuuttomien syytösten painostuksen alla. Lisää kiertueen valmisteluista ja siihen johtaneista seikoista kerrotaan elokuvassa Believe: The Eddie Izzard Story. KinoSilmän jakso aiheesta löytyy tästä. Tästä comeback-aspektista tietämättömänä pidin itsekin taukoa Izzard-kuun jälkeen, juuri vielä siinä oikeassa välissä Circlen jälkeen. Sexie oli ensimmäinen keikka, jonka korkkasin taukoni jälkeen.

Tauon jälkeen materiaali tuntuu tuoreelta ja tutun absurdilta, vanhalta kunnon Eddieltä. Varmaankin tähän tuntemukseen vaikuttivat niin Eddien kuin omakin tauko. Circlen materiaali oli Sexieen verrattuna väsynyttä. Katsottuani molemmat myöhemmin uudestaan tulin samaan lopputulokseen.

Sexieltä löytyy monta minun kaikkien aikojen Izzard-suosikkipätkää. Jo keikan aloittava transvestismia ja supersankareita vertaileva tajunnanvirran joenuomissa liplattava lätinä nosti keikan silmissäni Izzardin parhaimmistoon. Antiikista puhuessaan Eddie on parhaimmillaan siivilöidessään mytologian taruja hänen loogisen absurdismisuodattimensa lävitse. Kun seireeneistä ja sireeneistä puhutaan ristiin, ja hupia riittää. Keikalla on aivan liian monta hauskaa pätkää, jota haluaisin mainita. Katsokaa keikka, niin ymmärrätte. Oma suosikkini koko keikalta on ehdottomasti pätkä opaskoirista. Izzardin esittämä epäonnistunut opaskoira tuo mieleen niin elävästi pikkusiskojeni koiran, joka ei ole toistaiseksi osoittanut merkkejä älykkyydestä.

Toinen puolikas on hieman heikompi kuin ensimmäinen, mutta vain hieman. Ihmisen ensimmäisten keksintöjen läpi käyminen oli hauskaa, kun taas liian pitkälle viety Homo Sapiens versus Cro-Magnon ei niinkään. ”Hammaslääkäri” ja ”hevoskuiskaaja” taas toimivat erittäin hyvin. Keikan päättävä Blueberry-pätkä oli turhan pitkitetty, ja turhaa äänitehostetta kuluttava vitsi meni vanhaksi nopeasti. Encorena kuultu mainio huono imitaatio Christopher Walkenista nauratti vaivaannuttavuudessaan paljon enemmän kuin varsinainen päätössketsi.

Kiertueelta on myös vaihtoehtoinen, vain Yhdysvalloissa julkaistu DVD Live in Wembley, ja katsottuani sen totesin kaksi asiaa: 1) Izzardin stand up ei toimi niin hyvin suurella areenalla, 2) Izzardin keikat ovat ilmeisesti hyvin epätasaisia. Jostain syystä koko Wembleyn keikka tuntui hyvin kiirehdityn oloiselta. Massiivinen areena vähensi esiintymisen intiimiyttä, ja osa jutuista näytti vain menevän Sexie-versiota huonommin. Lisäksi Christopher Walken-lopetus puuttui.

Eddie Izzard – Stripped

Jälleen loikataan ajassa eteenpäin. Vuoden 2008 jouluna Lontoon West Endissä kuvattu Stripped on Izzardin viimeisin Euroopassa julkaistu DVD. Yhdysvalloissa julkaistu Madison Square Gardenin keikka on kuvattu vuonna 2010, ja luonnollisesti katsoin myös sen tilaisuuden tultua.

Mutta mitä ihmettä? Eddiellä on parta? Eddiellä on farkut? Eddiellä ei ole tissejä? Jo toistamiseen tämän kirjoituksen aikana järkytyn Eddien ulkonäöstä. Izzard kommentoi asiaa kertoen korkkareiden käyneen liian korkeiksi viime kiertueilla, ja kokeilee nyt sellaista jätkä-lookkia. Tämä vaikuttaa katsomiskokemukseen, vaikkei sen pitäisi. Jälleen käytän David Bowie-vertausta: Tunne on sama kuin Ziggy Stardustin vaihtuminen Thin White Dukeksi. Stripped on varsin osuva nimi kiertueelle.

Jutut ovat aiheineen pysyneet samankaltaisina, mutta jostain syystä samaa Circlen väsähtäneisyyttä on ilmassa. Mainioita pätkiä löytyy toki monia, ja uskontoon liittyvät sketsit ovat aina hienoja. Juttua kuullaan niin dinosauruksista, lukihäiriöstä kuin Hitleristäkin. Kahden eri Stripped-keikan välillä on vaihtelua materiaalissa enemmän kuin Sexie-kiertueella. Jostain syystä moni jutuista toimi tällä kertaa paljon paremmin Madison Square-taltioinnissa.

Tämän keikan parhaimmistoa ovat Izzardin roolihahmot, ja tällä kertaa erityisesti dinosaurukset. Suosikkikohtani löytyy MSG:n keikalta, jossa poliisi pysäyttää ylinopeutta ajaneen raptorin. Keikan loppua kohden taso heittelee enemmän kuin millään aikaisemmalla keikalla, ja jälleen mieleeni tulee Circle. Haluan jälleen painottaa, että jokainen Izzardin keikka on parempaa stand up-viihdettä kuin 90% muusta, ja vertaan tätäkin keikkaa lähinnä hänen aikaisempiinsa.

Stripped on katsomisen arvoinen, ja olisin ehdottomasti halunnut nähdä hänen esittävän keikkaa Suomessa vuonna 2009. Kenties jo lähitulevaisuudessa pääsen kokemaan Izzardin livenä. Siihen asti tyydyn katsomaan vanhoja livetallenteita, ja hekottelemaan Prinssi Philipille, kauhuelokuville, hedelmille, Nooan arkille, lipuille, Darth Vaderille, opaskoiralle sekä raptoreille.

Mainokset

Eddie Izzardin Circle päättää Izzard-kuun neljän shown putken. Vuonna 2000 New Yorkin Town Hallissa kuvattu keikka on uusin Izzardin keikka, minkä olen nähnyt. Tähän mennessä näkemistäni se on myös selvästi heikoin, jääden helposti Unrepeatablen varjoon. Tällä kertaa myös Eddien esiintyminen/delivery jää totuttua keskiarvoa alemmalle tasolle liki koko keikan ajaksi, ja paras osuus nähdään vasta encorena.

Show alkaa kieli- ja paavivitseillä. Apinat vievät aiheen luonnollisesti Yhdysvaltoihin, ja heidän aseintoiluun, josta päästäänkin takaisin apinoihin ja paaviin. Tottuneena Izzardin koomiseen tajunnanvirtaan mukana pysyminen ei vaadi kovinkaan paljoa ponnisteluja. Sen sijaan jo alkuminuuteista lähtien huomaa, että yleisö ei ole ihan mukana, ja osa varsin tavanomaisista Izzard-jutuista menee yli hilseen. Tämä ilmiö ei ollut läheskään näin vahva Dress To Killin kalifornialaisyleisössä. Harmillisesti myös tämänkertainen newyorkilainen yleisö on myös ensimmäinen, joka ajoittain häiritsee ja keskeyttää esityksen flown. Siitä huolimatta tai ehkä juuri sen takia amerikkalaisyleisölle kettuileva materiaali iskee, ja “tiedättekö, että on olemassa muitakin maita?”-tyyliset heitot saavat hyvät naurut niin minulta kuin yleisöltäkin.

Alkukangertelun jälkeen keikka ei kuitenkaan meinaa lähteä lentoon, vaikka juttujen taso paraneekin. Tämä vähemmän tyydyttävä kehitys näkyy myös Eddien deliveryn selvänä heikentymisenä, vaikkei sinänsä epävarmuutta olekaan havaittavissa. Tällä kertaa jutut pysyvät suurelta osin raamatullisissa ja historiallisissa aiheissa, joskin välillä puhutaankin politiikasta sekä uudesta vuosituhannesta. Aiheista ei kuitenkaan saada läheskään niin hauskaa settiä aikaiseksi, kuin mitä sitä edeltäneillä keikoilla, ja esimerkiksi “Jeesus vastaan dinosaurukset” tai aseistettuihin apinoihin liittyvät jutut eivät jaksaneet minua naurattaa.

En tiedä, minkä vuoksi lähes koko show jätti valjun tunnelman, aivan kuin jokin olisi pielessä. Se voi toki olla monen elementin summa. Vähemmän lämpimän yleisön ja tasoltaan hieman keskitasoa alempien juttujen vaikutus vain kertautuu monella, kun Eddie itse vaikuttaa ajoittain siltä, ettei kaikki ole kohdallaan. Ilmeisesti tämä mielipide on yleinen, sillä tämä oli ensimmäinen katsomistani keikoista, joka on saanut tunnettujen internetkauppapaikkojen arvosteluissa alle viisi tähteä viidestä.

Sanoin tarkoituksella aiemmin, että lähes koko show jätti valjun tunnelman. Yllättäen loppua kohti juttujen ja deliveryn taso paranee huomattavasti, ja Eddie esittää yhden hänen hauskimmista stand up-rutiineistaan eli “Star Wars Canteenin”, jossa Darth Vader on Kuoleman tähden ruokalan jonossa. Lisäksi lopussa kuullaan myös varsin hauska väittely Jumalan ja Jeesuksen välillä siitä, miten Jeesus kertoi opetuslapsilleen viinin olevan hänen vertaan ja leivän hänen lihaansa. Tästä tietenkin päästään siihen, että kristinusko perustuu vampirismiin ja kannibalismiin. Loppu on aivan yhtä timanttista Izzardia kuin Definite Article, minkä vuoksi ihmettelinkin muun keikan laatua. Toisaalta hyvä koomikko jättää aina parhaat palat viimeiseksi.

___________

Izzard-kuun päätyttyä aion pitää jonkin verran taukoa Eddien keikoista, vaikka aikajärjestyksessä seuraavana oleva Sexie hyllystä löytyykin. Olen myös kuullut, että se ei yllä edes Circlen tasolle, joten lähes takuuvarma, tuoreessa muistissa olevien, parempien keikkojen varjoon jääminen latistaa katsomisintoa varsin paljon. Aluksi aion ottaa täydellisen irtioton flow-tyyliseen kerrontaan, ja tutkia, mitä onkaan tapahtunut puujalkojen kiehtovassa maailmassa.

Listaan jälleen alle muutaman katsomislistallani olevan keikan, mutta en kuitenkaan mene lupamaan, että pidän juuri nämä keikat ja tämän järjestyksen. Olen myös miettinyt käyväni läpi kaikki Total Comedy-julkaisut, jahka ne saan käsiini jostain.

Tulevia nimikkeitä:

Izzard-kuun kolmas DVD Glorious on kuvattu Lontoon Hammersmith Apollossa vuonna 1997. Se on myös yksi pidemmistä keikoista, kestoltaan tunti ja kolme varttia. Se alkaa toimintaelokuva-trailerista, joka parodioi nokkelasti perinteisen leffatrailerin rakennetta onelinereideen (”I wanna live ’til I die”), dramaattisine lähikuvineen ja tappeluklippeineen. Itse keikka alkaa jälleen varsin mahtipontisesti valoshown Eddien astellessa lavalle valoshown saattelemana.

Alussa puhutaan alusta, partarikkaan kristinuskon näkökulmasta. Absurdiusmittari on jälleen varsin korkeissa lukemissa, kun James Masonin äänen omaavan Jumalan herättää sängystä maailman luomiseen jostain syystä edelliseltä keikalta tuttu Eddie Izzardin vanha klarinetinopettaja, joka sattuu myös olemaan Hänen äitinsä. Pian Sean Conneryn esittämä Nooa rakentaa arkin sijaan pikavenettä. Eddie Izzardin arkkitarina tekee monta samaa huomiota, mitä viime vuoden lopulla ilmestynyt Ricky Gervaisin Science, mutta on eheämpi ja jutuissa on vähemmän ilmaa. Arkista poiketaan perimmäisten hyvä versus paha -tematiikan pohtimiseen eläinten keskuudessa.

Seuraavaksi kuolemaa vältetään hyppimällä ruutua ja hyppynarua, minkä jälkeen saadaan kuulla eläinten täyttämisestä sekä ampiaisfarmeista, ja niin edelleen. Kuten on totuttua, materiaali on loistavasti harjoiteltua ja esitettyä, ja jutut soljuvat toisiinsa varsin sulavasti. Suosikkikohtani ovat Akilleen kantapää sekä encorena kuultu Harmageddon-kuvaus. Muita loistavia pätkiä ovat kaikki imureihin ja ruohonleikkureihin liittyvä, sekä lentokoneiden turvaohjeistus.

Tästä keikasta minulla on varsin vähän sanottavaa, sillä olen sanonut jo jokseenkin kaiken Eddien esiintymismaneereista ja materiaalin tyylistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että keikka olisi tylsä, päinvastoin; Eddien delivery ja juttujen taso ylittää ehdottomasti ensimmäisen keikka-DVD:n Unrepeatablen, mutta jää eittämättä Definite Articlen sekä Dress To Killin varjoon. Voi hyvin olla, että pidän keikasta vielä enemmän myöhemmin, paremmalla ajalla katsottuna. DVD:n lisäominaisuuksista mainittakoon mainio ”dokumentti” Lust for Glorious, jossa kuvataan Eddien maailman valloitusta.

Viikon Izzard-sitaatti:  ”I like my coffee like I like my women: In a plastic cup.”

Definite Article on Izzard-kuun toinen DVD, ja se on mainio. Näkemistäni viidestä Eddie Izzardin keikasta tämä ja Stress To Kill ovat olleet parhaat, ja voi hyvinkin olla, että ajan myötä tulen pitämään tätä parhaana näkemistäni. Vuonna 1996 Shaftesbury Theatressa kuvatulla keikalla tarinat ja vitsit ovat tähän mennessä minulle henkilökohtaisesti muistettavimpia, ja kertaakaan esitystä katsoessa ei tullut vastaan sellaista kohtaa, joka tuntui vähän hakuammunnalta. Ja mikä parasta, hauskaa on.

DVD alkaa The Italian Job-viittauksella, kun Izzard  ajaa läpi Lontoon minillään keikkapaikalle. Lavalle hän tulee kirjaimellisesti keskeltä kirjaa, valtaistuimen kera, mikä toimii myös sangen loistavana avausjuttuna. Nopeasti kuitenkin siirrytään tajunnanvirtamaisesti sormustimien kautta hevosenkenkiin, ja pian hiusverkkoihin ja koiranruokaan. Verbaalisen komiikan puolella esimerkiksi sanan ”hang glide” taivutus tai sanan ”bygone” mielikuvituksellinen käyttö ovat nekin kerrassaan loistavaa settiä.

Vitsiä saadaan jälleen ruokakaupassa asioinnin tyylisistä arkisista asioista absurdeihin historiankuvauksiin; Julius Ceasarin ja Hannibalin mittelö pääsee surrealistisiin sfääreihin, tuoden tarinaan laskettelevat elefantit sekä  Muutenkin mielenkiintoisten hahmojen luominen ja niiden kautta historiallisten tarinoiden kertominen on jälleen kerran ihailtavan luontevaa ja sujuvaa. Hienoutta ovat myös ajoittaiset viittaukset The Italian Job-elokuvaan, aina varsin tunnistettavaa Michael Caine -imitaatiota myöten.

Eddien eläytyminen erilaisiin tilanteisiin on aivan omaa luokkaansa. Siitä kerrassaan mainiona esimerkkinä mainittakoon lintu lentokoneessa. Tämänkaltainen materiaali on ollut yleensä keikkojen suosikkiantia, mutta Definite Articlen taso on yleisesti sen verran korkealla, että suosikkien listaaminen olisi lähinnä sisällysluettelon listaamista. Ainoana miinuksena mainittakoon ranskan kieleen liittyvä materiaali, joka on jälleen hivenen haastavaa, eikä minun kielitaidollani vielä pysytä ihan täysin perässä.

Samalla, kun Izzard -kuu jatkuu, huomaan, että Izzardin esiintymisestä minulla on vähenevissä määrin sanottavaa. Tämä oli odotettavissa, sillä se, mikä on tullut jo sanottua ei kaipaa toistoa. Näin ollen kirjoitusten pituus tulee todennäköisesti lyhenemään, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että juttujen kirjoittamiseen menee vähemmän aikaa, mikä taas tarkoittaa sitä, että minulla on enemmän aikaa kirjoittaa, mikä taas tarkoittaa sitä, että minä voin kirjoittaa muidenkin koomikoiden keikoista käytyäni kaikki neljä Izzardin keikkaa läpi.

Viikon Izzard-sitaatti: ”If you’ve never seen an elephant ski, then you’ve never been on acid.”.

Eddie Izzard – Unrepeatable

Unrepeatable on varhaisin DVD-tallenne, mitä Eddie Izzardin stand up-keikoista on julkaistu. Vuonna 1994 Winchesterin Albery Theatressä kuvattu keikka esittelee omasta mielestäni hieman kesymmän Eddien. Hänen materiaalinsa ja kielenkäyttönsä ei ole aivan yhtä vapaata ja provosoivaa kuin esimerkiksi Dress to Kill-dvd:llä, ja sama heijastuu myös hänen asukokonaisuuteensa, joka on verraten ”tavallinen”. Sinänsä olisikin kiinnostavaa aloittaa Izzard-kuu herran ensimmäisestä showsta Live at the Ambassadors vuodelta 1993.

Izzard aloittaa keikan ilman suurempia lörpöttelyjä. Parin lämmittelyjutun jälkeen alkaa hänelle tunnuksenomainen tajunnanvirtakerronta. Ensimmäinen suurempi aihe on television mainokset, josta päästään hyvin luovasti ja sulavasti Hänen majesteettinsa salaiseen palvelukseen. Salaiset agentit eivät ole kovin mielenkiintoisia yleisesti ottaen, mutta tämän keikan jälkeen odotan povitaskuista kukkapuskia aseiden sijaan. Yleensä petyn. Tajunnanvirta jatkuu aiheesta toiseen, käyden läpi joitakin erikoisempia, mutta Izzardille suhteellisen tavanomaisia aiheita, kuten kissojen ja koirien alentava vaikutus ihmisen verenpaineeseen. Absurdi lienee osuva sana kuvaamaan kissojen poraussessioita sohvan takana. Luonnollisesti aiheesta kissat ja koirat saadaan myös vähän perinteisempää vertailu-läppää, ja joskus mennään myös kliseiden puolelle: Koirat syövät mitä vaan – kissat ovat nirsoja, koirat tottelevat – kissoja on mahdoton kouluttaa, ja niin edelleen.

Izzardin muuntautumisosaaminen tulee esiin mitä mainioimpina hahmoina, oli kyseessä ihminen, eläin tai tavanomaisesti puhumaton asia, kuten huonekalu. Yksi omista suosikkiseikoistani Eddien esiintymisessä on hänen epätarkka tapa esitellä hahmoja tai asioita, kuten vaikkapa ”Mr. Jesus Christ of the Christ family” tai ”This is a 14th century Ming… thing. Made out of Ming by Mr. Ming during the Ming Period”. Myös epäonnistuneiden tai vähän nauruja saaneiden vitsien paikkaaminen tuntuu menevän kuin omalla painollaan, ja yleensä saa varsin hyvät naurut joka tapauksessa.

Transvestismia käsitellään Dress To Killiin verrattuna pidemmälti. Eddie avautuu kohtaamistaan ennakkoluuloista, ja kuinka niiden kanssa tulee toimia. Tajunnanvirta vie aiheet uskonnosta lintuihin, ja lopulta mehiläisiin. Loppuun jätetty kauhuelokuvat nousi suosikkiaiheekseni. Aluksi käydään läpi B-movie-genreä, mutta sen jälkeen päästään Dracula-myytin epäkohtiin. Termin ”low-powered vampire” kuvaus tuo jostain syystä mieleeni Twilight-elokuvat. Lopuksi puhutaan vielä kauhuelokuvien päähenkilöiden välinpitämättömyydestä uhkaavan taustamusiikin suhteen. Show päättyy Star Trekista puhuen, josta juontuu ehkä tärkeimpiä avaruusmatkailun kuolemaa ehkäiseviä ohjeita: ”Älä pidä punaista paitaa”.

Eddie Izzardin Unrepeatable on hieman heikompi kuin muut näkemäni (tätä kirjoittaessa mennessä olen jo nähnyt useampia), mutta siitä huolimatta ehdottomasti katsomisen arvoinen. Huomasin kronologisen järjestyksen keikkoja katsoessa olevan siinä mielessä hyvä asia, että myöhemmillä taltioinneilla Eddie tekee viittauksia aiempien keikkojen juttuihin ja hahmoihin. Keikka oli hyvä, nauroin.

Izzard-kuun viikon sitaatti: ”I was very driven as a boy scout. Very driven. Driven everywhere I was.”

P.S. Vinkkinä niille, jotka haluavat hankkia itselleen epälaittomin keinoin Eddie Izzardin keikkoja: Keikat Unrepeatable – Sexie löytyvät DiscShopista hintaan 3,95e, ja ne kuuluvat tarjoukseen 3/10e.