Arkisto kohteelle marraskuu, 2012

Kauhun lokakuu jatkuu! 

Tällä kertaa vuorossa natseja maapallon keskipisteessä, ihmislampaita sekä raivotautisia zombikkeita.

Nazis at the Center of the Earth

Iron Skyn hypetyksen aallolla Asylum Studios päätti sijoittaa natsit kuun sijaan maapallon keskipisteeseen, ja mikä parasta – ne ovat zombeja! Halpakopiostudion Ö-elokuvan huikeaan tähtikaartiin kuuluvat muun muassa Jake ”Garyn poika” Busey ja Dominique ”eilisen tähti” Swain. Elokuvan käsikirjoittanut Paul Bates on loihtinut kynästään valkokankaalle muun muassa sellaiset klassikot kuin 2010 – Moby Dick ja MegaFault. Kyseessä on totisesti elokuvataiteen riemuvoitto.

Elokuva alkaa natseista. Mengele pääsee karkuun liittoutuneiden kynsistä. Sitten siirrytään ajassa eteenpäin, ja ollaan arktisessa, hyvin The Thingin vastaavaa muistuttavassa tutkimuskeskuksessa. Päähenkilöiden puisevaa dialogia ja paperinohuita henkilöhahmoja kuvataan tarpeeksi, että voidaan hyvällä omalla tunnolla kadottaa joku ryhmästä. Muut lähtevät etsimään, ja he löytävät tien maapallon keskelle jäisten tunneleiden läpi. Maapallon keskellä on ilmeisesti aivan oma maailmansa vehreine kasvustoineen ja (ilmeisesti) siellä paistaa oma aurinkokin. Maisemien ihaileminen loppuu kuitenkin lyhyeen, kun natsit vangitsevat tutkijaryhmän. Sitten tulee ihmisten leikkelyä zombisotilaiden varaosiksi, yleistä pervoilua ja yllättäen se eniten pahiksen näköinen tyyppi hyvisten ryhmästä olikin pahis kaiken aikaa.

Elokuvan lopussa sankarit pääsevät järjestämään pakonsa ja tuhoamaan natsien maanalaisen valtakunnan. Sitä ennen ehditään kuitenkin ottaa mittaa kuin suoraan Wolfensteinista revitystä, kökösti tietokoneanimoidusta Mecha-Hitleristä. Täydellinen Mitvit? -hetki. Päivä pelastuu, Hitler kuolee ja kaikki on kivaa jälleen.

Nazis at the Center of the Earth on yksi huonoimmista näkemistäni elokuvista. Silti siinä on jotain uljasta. Se tietää olevansa huono, ottaa silti itsensä liian vakavasti ja onnistuu saavuttamaan silti viihdyttävän huonouden asteen. Hämmentävä kokemus kaiken kaikkiaan.

*

Black Sheep

(2006, ohj. Jonathan King, näytt. Oliver DriverNathan Meister & Tammy Davis)

Ihmissudet ovat aina olleet mielestäni laimeita kauhuelokuvien hahmoja. Ainoan poikkeuksen tähän tekee Michael Jacksonin Thriller-musiikkivideo. Ihmislampaat puolestaan ovat ehkä sen sijaan toimivat todella hyvin. Vuonna 2006 valmistunut Black Sheep yhdistää zombielokuvista tutun puremisella leviävän, viruspohjaisen tarttumisen ja ihmisen ja eläimen risteytymistä ihmissuden tyyliin. Mukaan vielä mustaa huumoria ja pakollisia lammasvitsejä, ja uusiseelantilainen kauhukomediamainious on valmis.

Henry Oldfield palaa pitkän poissaolon jälkeen sukunsa lammasfarmille myydäkseen sen veljelleen Angukselle. Samalla ympäristöaktivistit sekaantuvat Oldfieldien mailla tehtäviin, biologisiin kokeisiin. Toinen heistä, Grant, nappaa säiliön, joka pitää sisällään geenimanipuloidun lampaansikiön. Sikiö puree Grantia ja muita lampaita, ja pian farmi on täynnä raivotautisia lampaita. Grantista luonnollisesti tulee ihmislammas. Henry ja tilan hoitaja Tucker kohtaavat toisen aktivistin Experience, ja he alkavat selvittää zombilampaiden alkuperää. Enempää ei elokuvasta kannata kertoa spoilaamatta.

Black Sheep on samaa kauhukomedioiden sarjaa kuin Shaun of the Dead ja Tucker & Dale VS Evil. Juoni on mielenkiintoinen, efektit ovat loistavat, huumori puree ja veri lentää. On haastavaa saada niinkin naurettavasta aiheesta kuin ihmissyöjälampaat pelottavaa, mutta tässä elokuvassa siinä onnistutaan hyvin. Vaikka Black Sheep ei edes yritä keksiä pyörää uudestaan, on lopputulos mainio elokuva.

****

28 Days Later

(2002, ohj. Danny Boyle, näytt. Cillian MurphyNaomie Harris & Christopher Eccleston)

Zombeja, eikun korjaan, raivotautisia! Jälleen virus-lähtöinen zombiepidemia pyyhkii yli maailman, kun typerät eläinaktivistit sotkevat asiat (nuo pahuksen eläinaktivistit!). Sitten varsinainen tarina alkaa, kun Jim (Cillian Murphy) herää tyhjästä sairaalasta – yllättävää. Sitten hän kohtaa Selenan (juuri Bondissakin vilahtanut Naomie Harris), ja he lyöttäytyvät yhteen isän ja tyttären kanssa. Armeijan nauhoite turvapaikasta herättää toivon kipinän, ja he lähtevät kohti mahdollista pelastusta ja parannuskeinoa virukseen.

28 päivää myöhemmin on yksi yllätyksettömistä zombi-elokuvista, mitä olen nähnyt. Vaikka pidän aina Cillian Murphysta valkokankaalla, ei hänkään kanna tätä elokuvaa tavanomaisuutta pidemmälle. Jokainen muka-yllättävä juonenkäänne on todella ennalta arvattava, ja karmivan puolivillainen ja avoin loppu tekivät leffasta vähemmän vakavasti otettavan kuin mitä se halusi olla. Vaikka juonellisesti elokuva ei tarjonnutkaan paljoa, oli se kuitenkin viihdyttävä. Tartunnan saanut muuttuu todella nopeasti verenhimoiseksi, raivotautiseksi eläimeksi, joka zombeista poiketen on todella nopea. Myöskään tartunnan saaneet eivät vaikuta järin tyhmiltä, vaan saavat aikaan todella kuumottavan takaa-ajon tunteen.

Elokuva onnistuu luomaan maailmanlopun tunnelman loistavasti. Jokainen kohtaus huokuu epätoivoa, epäuskoa tulevaisuuteen, ja kahden tunnin aikana hahmoista alkaa välittämään. Tämän uskon johtuvan ohjaaja Danny Boylen taidokkuudesta, joka on vastuussa sellaisista teoksista kuin Trainspotting, Sunshine ja Slummien miljonääri. Tämän takia aion antaa mahdollisuuden myös vuoden 2007 28 viikkoa myöhemmin. Haluan nähdä, miten toinen ohjaaja suoriutuu saman idean kierrättämisestä. 

**