Arkisto kategorialle ‘Keikat’

Listaan seuraavat viisi lähitulevaisuuden odotustani kulttuurin osalta. 1. Konsertti: The Who – Quadrophenia Tällä hetkellä tämä on korkeimmalla listallani parin päivän takaisen uutisoinnin johdosta. Ensi vuonna The Who, yksi kaikkien aikojen suosikkiyhtyeistäni, lähtee kiertueelle esittämään sen suurinta yhtenäistä teostaan, vuoden 1973 albumia Quadrophenia. Saa nähdä, yltääkö kiertue Suomeen asti. Lienee toiveajattelua, vaikka Pete meni viime [...]

Paluu Mars Voltaan – “Se keikka oli ihan huippu!” – “Täytyy kyllä sanoa, että oli ihan hirveä pettymys.” – “No olisihan ne voineet vetää pidempään.” The Mars Voltan taannoisen Helsingin keikan jälkeen nämä olivat ensimmäiset kuulemani kommentit. Oma mielipiteeni keikasta muovautui ja vakiintui vasta öisen bussimatkani aikana Helsingistä Kuopioon. Kävin läpi varsin laajan tunteiden skaalan [...]

Roger Waters esitti mahtipontisen teoksensa The Wallin Helsingissä huhtikuun lopulla. Uusinnettu ilme toi teoksen 2000-luvulle varsin tehokkaasti alkuperäisen version tehosta tinkimättä. Keikka oli mielestäni fantastinen, mutta läheskään kaikkien mielestä se ei ollut.

The Mars Volta soitti sunnuntai-iltana kolmatta kertaa Suomessa. Ensimmäinen oli vuonna 2003 Red Hot Chili Peppersin lämmittelijänä. Tuolloin Hartwall Areenalle pääsi nauttimaan musisoinnista joko 43 tai 46 euron hintaan. Toinen keikka oli Provinssirockissa vuonna 2005. Kuuden vuoden odotuksen jälkeen Volta palasi ensimmäistä kertaa illan ainoana tähtenä. Konsertti jätti jälkeensä hämmentyneen yleisön.

Oli ihan mahtava keikka! Ei mitään järkee! Hehe, ooteltiin Siljan kaa keikkaa siellä noin 4 ja puoli tuntia, mutta oli se sen arvosta. Yeahbabyyeah! Oltiin eturivissä ja tanssittii, upeeta! Soitti kaikki huiput biisit, Creamii, Claptonii, Hendrixii ja omalta suomalaiselta soololtakin tuli Matkamiehen tie. Vika biisi White Room! Ihan huippu! Ja paras juttu tietenkin viimeiseks: Keikan [...]